lauantai 28. toukokuuta 2016

Vihdoin valmista

Viimeinen muuttokuorma on vihdoin tuotu ja
avaimet edelliseen asuntoon on palautettu.
Osa tavaroista etsii vielä omaa paikkaansa 
mutta kyllä tämä tästä.
Alkaa olla valmista monella tapaa!

Olen jopa leiponut marjapiirakan uuden kodin kunniaksi! Huh huh.
Tässä on tavallinen murotaikinapohja ja kermaviilitäyte.
Marjoina käytin viime vuodelta pakkaseen jääneitä 
valkoisia viinimarjoja.
Hyvää on!

Leipuri itsekin hämmästyi,
kun tämä ei jäänyt edes löröksi keskeltä vaan tästä
saa oikein kauniita paloja leikattua.
Ja maku on kohdillaan. Nam.
 



Muutakin on valmistunut:

 


Miesten sukat, siro 46.
Neuloin Nallesta kolmosen puikoilla, 16s/puikko.
Siksi näissä vähän kestikin.
Tuntui, etteivät nämä valmistu ikinä.
 
 
 


Mutta valmistuivatpa hyvinkin.
Ja rakas miäs pääsi ne jalassa poseeraamaan.
Sukat eivät kyllä taida päätyä hänelle vaan 
lahjalaatikkoon odottelemaan oikeaa hetkeä.

 


Ah, ihana fiilis, kun saa jotain konkreettista 
valmiiksi ja näkee heti sen kädenjäljen.
Niiiiin terapeuttista.

Mites teillä menee?
:)

4 kommenttia:

  1. Paljonhan olet muutosta huolimatta saanut aikaiseksi! Terapeuttista on juuri se oikea sana. Kaikkien pitäisi harrastaa käsitöitä, säästyisi monta lääkärireissua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Kyllä tässä vaan alkaa jo olla terapian tarpeessakin tämän kevään jäljiltä. Pää pelittää mut kroppa ei oikein usko... Noo, sukkapari kerrallaan kohti kesää. (:

      Poista
  2. Tiedän tunteen, kun kroppa jätättää ;) Mun mieli liihottelee ja luulee olevansa vielä parikymppinen, mutta karu totuus iskee yöllä, kun päivän kumisaapasreissun jälkeen vetää niin maan perusteellisesti suonta milloin mistäkin kolkasta. Huokaus. No, otan ison palasen piirakkaasi, namskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Kyllä se miullakin on suonenveto taattu jos on joko kumpparit tai korkkarit jalassa päivän verran ellei muista illalla villasukkia laittaa. ;) Hiukkasen huano ääreisverenkierto ei oikein auta asiaa. Mutta herkut kyllä auttaa moneen asiaan! ;)

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: