perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuosi väriterapiaa


Kuten moni varmaan tietää,
niin osallistuin viime vuonna
Sirpukan solmuissa -blogin Miran järjestämään 
Haasteen idea oli se,
että jokaiselle kuukaudelle valittiin 
etukäteen jokin tietty väri,
ja jokaisen kuukauden aikana 
tehtiin aina valitun värinen työ.

Vuosi haasteen parissa vierähti kivasti,
ja nyt on aika koota kaikki
tehdyt työt vielä yhteen postaukseen.

Siispä pidemmittä puheitta,
kiitos Miralle mainiosta haasteesta,
ja tässäpä nämä tehdyt työt vielä koosteena,
olkaa hyvät!

Linkkejä klikkaamalla pääset kuhunkin postaukseen.






































Oli kyllä tosi hauskaa 
suunnitella ja tehdä näitä haastetöitä.
Oli piristävää päästä miettimään käsitöitä 
vähän eri näkövinkkelistä, värin kautta.
Tykkäsin myös siitä,
että suunnitelmallisuudesta tuli mielekästä.
Se ei tuntunut yhtään niin rajoittavalta 
kuin olin ajatellut,
ja aionkin haasteen innoittamana panostaa 
nyt aiempaa enemmän suunnitelmallisuuteen 
bloggaamisessa.
Kirjoitan ideoita ylös ja visualisoin itselleni 
mitä olen tekemässä jne.

Mielenkiintoista oli tietenkin myös
seurata muiden haastepostauksia.
Koosteita odotellessa!

Hih. Omista haastetöistä lemppareita 
ovat muuten nuo 
huhtikuun lapaset ja kesäkuun sukat.
Mistä sie tykkäsit eniten?
:)

Sunnuntaina arvotaan muuten ne *sukat*!
Oothan muistanu osallistua?
Mukavaa viikonloppua!
<3