maanantai 30. syyskuuta 2019

Ei ihan, mutta melkein


Tadaa, mulla on pitkästä aikaa 
jotain valmista näytettäväksi!
Tuntuipa kivalle saada puikoilta 
pois edes perussukat.
;)




Nämä sukat taitavat olla ensimmäinen 
virallinen joululahjaneulomus tälle syksylle.

Toki olen vuoden mittaan neulonut sukkia 
jouluakin ajatellen, mutta osa niistä sukista 
taitaa päästä (ja on päässyt) uusiin koteihin jo 
tässä matkan varrella.

Se on toisaalta hyvä niin.
Joka joulu ei tarvitse olla sukkaöveriä,
ja on kiva, että on varastossa mitä antaa 
tarvitseville vaikka saman tien.

Eikä minulla ole tänä vuonna ollut 
tavoitteenakaan tehdä kovin montaa paria 
pukin konttiin, kun ei lähipiirillä ole 
niin tarvetta.




Mutta palataanpa nyt näihin sukkiin,
eikä jaaritella sen enempää.

Nämä on neulottu 
Novitan 7 veljestä multiraita -langasta (värinro 837)
kolmen millin puikoilla ja 56:lla silmukalla.
Koko on noin 41-42.
Resori jatkuu sukan päällä kärkeen asti.




Lankaa meni yksi kokonainen kerä ja muutama 
gramma toisesta siihen päälle.

Ensimmäisen sukan valmistuttua punnitsin sen,
ja se painoi tasan 50g.
Ajattelin, että sittenhän loppukerän 
pitäisi riittää toiseenkin sukkaan. 

Kerä taisi kumminkin olla vähän vajaa, 
koska langan riittävyys jäi 
ärsyttävästi parista grammasta kiinni.
Toinen vaihtoehto on se, että käsialassa oli
sukkien välillä eroa.

Niin tai näin, hilkulle se jäi.
Samoin meni hilkulle raitojen kohdistuminen.

En yrittänyt tehdä kahta samanlaista sukkaa,
kun halusin yhden kerän riittävän,
mutta värit menivät jotakuinkin samalla tavoin
toiseenkin sukkaan paria pientä poikkeusta 
lukuun ottamatta.
Vain kantapäissä on selkeä ero,
mutta sitäkään ei välttämättä 
ensivilkaisulla huomaa.




Ei se onneksi ole niin justiinsa,
ainakaan minusta.

Väreistäkin tykkään.
Keskeneräisessä sukassa raidoitus 
näytti ajoittain omaan silmään vähän kököltä,
mutta se kökköyden tunne meni ohi,
kun näin sukat valmiina.

Ja kyllä, mun krassit kukkii edelleen täyttä päätä 
tuolla parvekkeen suojassa.
Siksi nappasin kuviin pari somistetta mukaan.
En taida tänä vuonna mitään 
syysistutuksia tehdäkään.
:D

Hih. Sellaiset sukat tällä kertaa.
Vähän himottaisi aloittaa seuraavat sukat 
Tuhansien villasukkien maa -kirjasta.
Pitää nimittäin olla jotain välitöitä,
kun neuloo sitä kirjoneulepaitaa...

Mitäs teillä on työn alla?
Käsitöitä vai jotain ihan muuta?
Mukavaa viikkoa ja lempeää lokakuuta
just sulle!
<3