sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Hyvin pyyhkii

Vappuna esittelin teille ensimmäisiä koskaan itse 

Ja nyt noin viikon jälkeen voin jo kertoa,
että olen ollut tosi tyytyväinen itselleni 
testikäyttöön tekemääni rättiin.
Miehenikin (hämmästyksekseni) noteerasi uuden rätin 
ja sanoi kovasti tykkäävänsä!
Hih.

Käyttömukavuus on siis testattu nyt,
ja yhtään ei häviä tavalliselle kaupan rätille.
Ehkä on jopa mukavampi? Ainakin nätimpi.
Imee hyvin kosteutta, pyyhkii moitteetta ja kuivuu nopeasti.

Siispä uskaltauduin tekemään pari rättiä lisää.
Näiden tekeminen on vaan niin kivaa!




Tein uuden sydänkuvioisen punaisilla sydämillä,
ja sitten tällaisen ihan tavallisen 
pelkillä puolipylväillä.

Minusta noilla puolipylväillä tuli tosi kaunis pinta.
Vähän tiiviimpi kuin ihan pylväillä tehty myöskin.




Näihin käytin edelleen Novitan Cotton Bamboo -lankaa,
mitä olen testirätissänikin käyttänyt.
Minusta tämän langan plussa on se, 
että tätä voi pestä 60 asteessa.

Tilasin kuitenkin lisäksi Lankamaailmasta 
useamman kerän Hjertegarnin Blend Bamboo -lankaa,
kun se oli verkkokaupassa alennuksessa.
Sitä on kovasti rättilankana kehuttu,
joten se pääsee nyt myös testiin.
Sen pesusuositus on 40 asteessa.

Saas nähdä, kumpi parempi. Vai yhtä hyviä.




Nämä tiskiliinat päätyvät äitienpäivälahjaksi,
niin kuin ne turkoositkin.
Toiset omalle äiteelle ja toiset anopille.
Joululahjoiksi ehtii tehdä vielä monet uudet.

Eiks oo ihan pätevät lahjat?
;)

10 kommenttia:

  1. No todellakin on! :) Kai se on joskus itsekin kokeiltava kun niin kovasti näiden käyttöä aina kehutaan, luulen vaan että itsellänikin se menisi tuohon että tekisin lähinnä lahjaksi enkä malttaisi omaan käyttöön jättää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. (: Ite oon ainaki ollu tyytyväinen nyt viikon verran käyttökokemuksen jälkeen. Ja joo, sehän se on se ongelma, että hienot haluaa antaa lahjaksi. :D Tosin nyt seuraavan teen itelle tuosta Blend Bamboo -langasta, että tulee sekin testattua. Ja että saa tuon ekan sitte välillä pyykkiinkin! (:

      Poista
  2. Apua, ei yhtään helpota tämä tiskirätti kuume. Täytyy varmaan huomenna koukata kaupan kautta :D On kyllä vaarallista lukea blogeja... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, blogimaailma on vaarallinen paikka. :D On koko ajan alttiina houkutuksille.

      Poista
  3. Siis aivan ihania, täytyypä itsekin kokeilla! Erityisesti tykkään tuosta jossa sydämiä! :)

    http://pitsisiivinkohtiunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: Kokeile ihmeessä, nää on tosi kivoja tehdä. Sydänkuvioisen ohjevideo on HappyBerry Crochetin YouTube-kanavalta (https://www.youtube.com/watch?v=GgwP69XRGcc), ei tullut nyt laitettua tähän postaukseen, on edellisessä tiskirättipostauksessa kyllä. Mutta sieltä ohje siis, ei omasta päästä, vaikka tässä tokassa rätissä osasinkin sen jo ulkoa. ;) Kiva kun piipahdit blogissani!

      Poista
  4. NO okei, menen LAnkamaailmaan hakemaan bambuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! :D Miä niin arvasin. ;) Mut en ois kyllä uskonu toimiviksi, ellen ois ite kokeillu ja lukenu monta juttua muiden kokemuksista.

      Poista
  5. On kyllä hyvät lahjat - kauniit ja käytännölliset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samaa ajattelin! Kiitos. <3 Tarpeelliset lahjat on kivoja. Ja kun näitä on kaksi, voi sitten vaihtaa, kun toinen menee pyykkiin. (:

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: