Esittelemättömien neuletöiden pino sen kuin kasvaa,
joten on aika poimia sieltä jotain.
Aloitetaan näistä viimeisimmän tajunnanvirta-yhteisneulonnan mallisukista,
jotka ovat valmistuneet jo hyvän aikaa sitten,
mutta joita ei tietenkään ennen yhteisneulonnan päättymistä voinut esitellä.
Yhteisneulonnan järjestin tuolla Instagramin puolella 22.1. - 14.2.2021.
Sieltä voi käydä kurkkaamassa kaikkia ihania erilaisia variaatioita,
joita osallistujat ovat sukista toteuttaneet.
Hästäki on #tajunnanvirtakal2021 ja minun tilin löytää nimellä pipotus.
Sieltä voi käydä kurkkaamassa kaikkia ihania erilaisia variaatioita,
joita osallistujat ovat sukista toteuttaneet.
Hästäki on #tajunnanvirtakal2021 ja minun tilin löytää nimellä pipotus.
Yhteisneulonnan idea oli, kuten aiemmissakin järjestämissäni "tajunnanvirroissa", se,
että minä annoin erilaisia vihjeitä, ja vihjeet sai toteuttaa haluamallaan tavalla.
Pääasiassa tarkoitus oli tehdä kirjoneulesukat jämälangoista,
että minä annoin erilaisia vihjeitä, ja vihjeet sai toteuttaa haluamallaan tavalla.
Pääasiassa tarkoitus oli tehdä kirjoneulesukat jämälangoista,
mutta muunkinlaisia toteutuksia sai tehdä.
Ainakin parit lapaset syntyivät tällä samalla idealla.
Ainakin parit lapaset syntyivät tällä samalla idealla.
Tällä kertaa vihjeet olivat:
1. Neulo jonkinlaista resoria n. 3cm tai haluamasi pituuden verran.
1. Neulo jonkinlaista resoria n. 3cm tai haluamasi pituuden verran.
2. Neulo jonkinlaisia lumihiutaleita n. 5cm.
3. Neulo jonkinlaista sydänkuviota n. 4cm.
4. Neulo jonkinlaisia kiemuroita tai koukeroita n. 4cm.
5. Raidoita sukanvarsi loppuun haluamallasi tavalla,
2cm tai kunnes varsi on sopivan mittainen.
6. Neulo kantapää haluamallasi mallilla.
7. Neulo jonkinlaista pallokuviota n. 4cm.
8. Neulo lisää lumihiutaleita (tai vaihtoehtoisesti jääkukkia) n. 4cm.
9. Neulo kuvio, joka sisältää vähintään yhden yhden kerroksen korkuisen raidan,
n. 3cm.
n. 3cm.
10. Neulo jonkinlaista ketjumaista kuviota n. 2-3cm.
11. Neulo kärkikavennukset, ja lisää kärkiin samalla jokin mieleinen yksityiskohta
haluamallasi tekniikalla.
haluamallasi tekniikalla.
Jos haluaa, saa vihjeitä käyttää ja niiden avulla tehdä sukkia tai muita neuleita
vaikka vielä jälkikäteenkin!
vaikka vielä jälkikäteenkin!
Sitä varten nuo vihjeetkin tänne halusin koostaa.
Minun sukista tuli jämälangoilla villin riemunkirjavat,
mutta joku oli tehnyt myös kauniit täysin kaksiväriset sukat tällä reseptillä.
mutta joku oli tehnyt myös kauniit täysin kaksiväriset sukat tällä reseptillä.
:)
Sellaista väri-ilottelua tällä kertaa!
Loppukevennyksenä tällainen välityö,
kun minulta tilattiin koon 22 lastensukat.
Nämä on Novitan Nalle Taika -langasta, 40 silmukkaa, 2,5mm puikot.
Muita valmistuneita on yksi briossikauluri
ja Sukka-Finlandian 5. etapin sukat.
ja Sukka-Finlandian 5. etapin sukat.
Niitä sitten seuraavissa postauksissa.
Meillä onkin ollut nyt plussakelit ja ihana auringonpaiste
näin lauantain ratoksi.
Millaiset kelit teilläpäin on?
Mukavaa viikonloppua ja
alkavaa maaliskuuta!
näin lauantain ratoksi.
Millaiset kelit teilläpäin on?
Mukavaa viikonloppua ja
alkavaa maaliskuuta!
<3