sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Roihu-sukat ja suurempia projekteja

 

Hei ja hyvää uutta käsityövuotta 2021!

Blogipostauksia on tänne tipahdellut viime aikoina 
harvakseltaan, mutta voin kertoa,
että puikot eivät ole levänneet - päin vastoin.

Olen taas mukana Sukka-Finlandia -kilpailussa,
ja muuten on tavallista isompia projekteja työn alla.





Sukka-Finlandian ensimmäinen kisaetappi starttasi loppiaisaamuna kello 8.
Etapilta paljastui Outi Montosen suunnittelema Roihu-sukkamalli.

Eikö oo kaunista palmikkoa!
Tiesin heti, että nämä sukat haluan neuloa.




Ja neuloin, neuloin, neuloin...

Ekana kisapäivänä puolen yön korvilla sain ensimmäisen sukan valmiiksi,
ja voi murhetta! Se näytti suuren suurelta - ja olikin.
Tässä ensimmäinen sukka mieheni 46-koon jalassa.

Kisavaatimusten mukaisella M-koolla, jonka piti vastata noin 38-39 kokoa,
minä sain reippaan kokoiset miesten sukat.
Voihan pieleen mennyt neuletiheys!

Sukkapuikot lähtivät yöksi jäähylle, minä myös.





Seuraavana päivänä sisuunnuin.

Halusin päästä pisteille ekalla etapilla,
ja päätin, että maaliin päästyäni vaikka sitten
 puran terät ja neulon niistä lyhyemmät,
jos ei sukille muuten löydy ottajaa.




Kaikkien tuskailujen jälkeen pääsinkin maaliin,
ja sijoitukseni oli 
tuskailuista ja tuumaustauoista huolimatta peräti 23. !

Lisäksi, kiitos somen, näille sukille löytyi ottaja,
enkä joutunutkaan purkuhommiin.

Lopulta sukista jäikin sitten hyvä mieli.

Neuloin muuten Dropsin Fabel-langasta (väri  113)
ja 2mm puikoilla muuten, paitsi viimeisen kaavion ja sukan kärjen 
neuloin 1,75mm puikoilla.




Sen verran tästä kisamallista myös tykkäsin,
että aion myöhemmin neuloa ohjeesta sen pienimmän koon,
jotta saisin mallista revanssin ja sellaiset alle 40-koon sukat...

Kisamallit muuten tulevat kaikkien saataville joskus Sukka-Finlandian päätyttyä.
Toistaiseksi mallit ovat saatavilla vain osallistumismaksua (18e) vastaan.
Ja osallistuahan voi ihan ilman kilpailemistakin,
sitten vaan nappaa kivat sukkaohjeet talteen, ja neuloo omassa aikataulussa!

Suosittelen. Jokaisesta osallistumisesta lahjoitetaan 1e Mieli Ry:lle,
joten hyvääkin kisan avulla tehdään, muutenkin kuin sukkien muodossa.




Seuraavaa kisaetappia odotellessa neulon todennäköisesti
näitä muita projekteja.

Pussista pilkottaa paidanhelma.
Eikö oo upeet pintaneuleet!




Lisäksi tämä peitto etenee pala palalta hurjaa vauhtia.
Tätä on kerta kaikkiaan ihana tehdä!
Olen myös saanut tähän hurjasti apuja, koska uskaltauduin kysymään 
Instagramin puolella, olisiko kenelläkään lahjoittaa sopivia jämälankoja,
edes pieniä määriä.

Oli, monellakin! Niin kiitollisena olen viime aikoina availlut 
postia että eivät sanat meinaa riittää.
Kiitos neuletoverit vielä tätäkin kautta.
<3




Tämä peitto lämmittää mieltä ja kehoa vielä monin tavoin.
Nytkin se tuntuu jo halaukselta,
kun sen asettelee hartioille lämmittämään.
Hih. <3

Mitä kaikkea sulla on puikoilla näin vuoden alussa?
:)