tiistai 26. tammikuuta 2021

Roihu-revanssi

 Neulon harvoin samaa neulemallia 
moneen kertaan,
mutta joskus niinkin tapahtuu.

Tällä kertaa otin revanssin Outi Montosen Roihu-sukista.




Roihu-sukat olivat Sukka-Finlandian ensimmäisen etapin kisamalli 
tänä vuonna, ja kisaa varten neulomani sukat voitkin 
vilkaista muistin virkistykseksi *TÄSTÄ*.

Niistä tuli muuten ihan kivat sukat, mutta valtavat.

Siksi halusin kokeilla heti perään samaa mallia pienimmässä koossa 
ja vähän toisenlaisilla spekseillä.

Nämä sukat on nyt neulottu kokonaan 1,5mm puikoilla koossa S.
Lankana on herkullinen Ruskanlehden Merino Sock värissä Vastaleikattu nurmikko.




Näillä spekseillä sain toivotun lopputuloksen.

Olisin saanut tällä koolla hyvin omaan jalkaani istuvat sukat,
mutta tämä vihreä väri ja palmikkomalli kuiskuttelivat korvaani,
että nämä sukat haluavat päätyä erään neuleystävän jalkoihin.

Siksi neuloin viimeisen palmikkokaavion jälkeen vielä 20 kerrosta sileää,
että sain sukista kokoa 39.





Nyt olen tyytyväinen lopputulokseen!

Malli on hieno, koko on hyvä ja väri ja lanka ovat 
ihan omiaan näille palmikoille.
Palmikot tulevat kauniisti esiin.





Tätä sukkaohjetta suosittelen kyllä lämpimästi,
sitten kun se joskus kisan jälkeen on saatavilla.

Että jos kaunista palmikkosukkamallia etsit,
niin täs siul on sellane.
;)



Nämä valmistuivatkin sopivasti ennen Sukka-Finlandian
kolmatta etappia.
Torstaina klo 12 on startti ja minulla langat ja puikot valmiina.

Muutkin projektit ovat edistyneet kovasti,
mutta niistä lisää toisella kertaa.

Neulomisiin!
Mukavaa viikkoa sulle!
<3