sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Hidas lähtö ekalla etapilla


Heipä hei!

Taasha mie tääl oon.
Ihme huijaamista, on muka kiire ja 
että pipon esittelisin seuraavaksi.

No ei vaines, ihan tosissaan ottaen,
mulla on kuuden päivän työputki alla:
kolme päivää koulutuksessa toisessa 
kaupungissa (minuuttiaikataululla)
 ja kolme päivää siihen heti 
perään isoskoulutusleirillä.
Yhden yön olen tällä viikolla 
nukkunut kotona.

Piposta sen verran, että se odottaa 
edelleen sopivaa kuvausaikaa ja -säätä.

Sen sijaan, ko tässä alko loppiaisena tuo 
niin sain neulottua ekan etapin sukat
tällä viikolla.

Suonette siis anteeksi,
kun esittelenkin pipon sijaan Niina Laitisen 
suunnittelemat Ingrid-sukat.
Niistä saavat kelvata nyt ihan parvekkeella 
otetut kuvat.
;)



Tosiaan, jos en ole muistanut mainita,
niin olen tänäkin vuonna kisassa mukana 
- enemmän ja vähemmän tosissani.

Yritän neuloa kaikki sukat ja 
mahdollisuuksien mukaan kilpaillakin,
mutta kokonaissijoitus jää todennäköisesti 
saamatta, koska periaatteesta en edelleenkään 
aio neuloa minkäänlaisia helmiä sukkiin mukaan,
ja niitä jollakin etapilla vaaditaan.

Elättelen toiveita,
että "helmietapilla" olisi se luova kategoria,
jossa voisi soveltaa...

Mutta, asiaan.
:D




Ensimmäinen etappi alkoi siis loppiaisena,
ja silloin maanantaina neuloin molempiin sukkiin 
varret valmiiksi.

Keskiviikkona ehdin seuraavan kerran 
edes vilkaista sukkia,
ja myöhään illalla jaksoin just 
ja just aloittaa toisen sukan kantapään.
Torstai-iltana ehdin tehdä kantapäät loppuun.

Perjantaina ja lauantaina leirin tuoksinassa 
tikuttelin menemään sen mitä ehdin joka välissä.
(Mulla oli ihan vapaahetkiä, eli en mitenkään 
työn kustannuksella neulonut, ja leirielämä 
on kyllä välillä rentoa muutenkin,
voi neuloa ja olla läsnä samaan aikaan.)

Lauantaina alkuyöstä sukat olivatkin 
sitten siinä pisteessä,
että sain sukkakuvat lähetettyä.

Notta maalissa ollaan, jihuu!
Sijoitus huima 151.
:D




Näitä sukkia oli onnekseni ilo neuloa.

Ohje on taattua Niina Laitinen -laatua,
selkeä ja hyvin kirjoitettu,
ja malli on mielestäni todella kaunis.

Neuloin Novitan Nallesta 2,5mm puikoilla,
koska kokemukseni on,
että omalla käsialalla Niinan mallit kannattaa neuloa
aavistuksen pienemmillä puikoilla kuin ohjeessa.

Sukista tuli kokoa 37.
Tosin, näitä ei ole vielä höyrytetty,
joten saattaapi viimeistelyn jälkeen 
mennä myös siroon 38 jalkaan,
kun neulos tuosta rentoutuu.





Mitäs te tykkäätte tästä mallista?
Minusta tämä on ihana.
Suosittelen, sitten kun malli tulee kilpailun 
jälkeen kaikkien saataville.

Entä ootteko itse kisassa mukana joko 
kannatusmielellä tai ihan kisaamassa?

Seuraavaa etappia ja piponkuvauskeliä odotellessa.
Hyvää alkavaa viikkoa ja leppoisaa
sunnuntai-iltaa!
Mie vaihdan nyt vapaalle,
olen sen ansainnut.
;)