maanantai 28. lokakuuta 2019

Pohjoista viljaa


Tervehdys.

Lokakuun viimeisiä hetkiä viedään.
Meilläpäin satoi eilen ensilumi,
ja tänään saatiin herätä
kirkkaaseen ja kuulaaseen pakkasaamuun.

Valkeudesta huolimatta,
minun puikoiltani ovat pudonneet sukat,
jotka vievät ajatukset lähinnä 
loppukesän ja alkusyksyn viljapelloille.

Malli on tietenkin Pohjoista viljaa
Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjasta.




Tämä on yksi niistä kirjan malleista,
joihin kiinnitin huomiota jo heti kirjaa
ensimmäisiä kertoja selaillessani.
Malli on kaunis ja mielenkiintoinen,
mutta silti suhteellisen simppeli neulottava.

Itse asiassa omalla kohdallani nämä taisivat 
olla jopa vähän liian helppoa neulottavaa;
Onnistuin sekoilemaan kahden kerroksen 
pintaneuleessa niin,
etteivät sukkien kerrosmäärät 
täsmää toisiinsa mitenkään.
Joissain kohdissa on tullut ilmeisesti nostettua 
silmukoita useampi kerros peräkkäin tai 
jotain sen suuntaista - useampaan otteeseen.
Sen siitä saa, kun ei keskity.

Hieman piti säätää, että sain sukat edes 
näyttämään suht saman pituisilta.
Hupsista. No, tämä ainakin sinetöi sen päätöksen,
että sukat jäävät ihan minun omaan käyttööni.




Kutkuttavin neuleosuus sukissa 
oli tuo säteittäinen kantapää.

Ohjeessahan on kaksi erilaista kantapäävaihtoehtoa,
ja itse päädyin tähän säteittäiseen vaihtoehtoon,
koska vaikutti kiinnostavimmalta.

Sitä se olikin!
Kaavioita sai kyllä tuijotella,
mutta lopputulos oli sen arvoinen
- ehkä jopa kaunein kantapäämalli,
jota olen koskaan neulonut.

Ilahduin myös kovasti,
kun tällainen kantapää
 myös istuu ainakin meikäläisen
 jalkaan aivan mainiosti.




Tässä seuraavassa kuvassa näkyy
parhaiten tuo kerrosmääräsekoilu, hihi.




Ai miksikö kerron tästä mokasta?

No tuota, yksi inhokkisanonnoistani 
käsitöihin liittyen on se,
että "hullu ei huomaa ja viisas ei virka"
ynnä muut variaatiot aiheesta.

Itse en nimittäin liputa sen puolesta,
että virheitä pitäisi 
käsitöissä jotenkin erityisesti piilotella.

Itse kerron käsityömokista,
koska haluan muistuttaa,
että virheitä sattuu ihan kaikille,
ja se on täysin okei!

Haluan kannustaa armolliseen käsityöotteeseen.
Jos tekee virheen jossain, ei varmasti ole ainut,
jolle on joskus käynyt niin.
Välillä on myös hyvä näyttää etenkin somemaailmassa,
että ei se totuus aina ole pelkkää onnistumista.
Ugh.

Vai mitä sinä oot mieltä?

Kertokaas muuten, minkä kässäilymokan 
ootte itse tehneet viimeksi ja mikä 
fiilis siitä jäi.
Ois kiva kuulla.
:)



Hih, kauniit ja minun näköiset sukat 
näistä tuli joka tapauksessa.
Ilolla käytän!

Lankoina näissä on muuten Roosa nauha sukkalankaa
(oranssi) ja Novitan Venlaa (tummanharmaa).
Kirjoneuleosuudet neuloin 2,5mm puikoilla ja 
muuten sukat on neulottu 2mm puikoilla
koon S mukaan.
Lopputulos on kokoa 36.




Taas on yksi malli kirjasta kokeiltu!
Seuraavakin jo puikoilla.

Näillä sukilla osallistun myös, kuten niillä aiemmillakin,
*Tiina Kuun Ravelry-ryhmässä* järjestettävään 
Tuhansien villasukkien maa KALiin.
Sinne voi käydä postailemassa kuvia valmiista sukista
vielä vuoden loppuun asti, ja keskustelemassa muuten.
:)

Notta sellaista.
Aika haipakkaa on ollut tämä syksy,
eikä loppua näy.

Tosin, nyt mulla tulee sellainen kolmen viikon
tauko työjuttuihin, mutta sitten alkavatkin 
taas uudet jännät kuviot ehkä vähän pidemmäksi aikaa.
Kerron siitä ehkä lisää jossain vaiheessa,
mutta nyt eivät ole vielä ihan 
kaikki suuntaviivat selvillä.

Paljon on kaikenlaista kuitenkin meneillään.
Se on samaan aikaan innostavaa ja kivaa,
ja toisaalta myös tosi kuluttavaa.

Siispä neulon ja postailen sen mukaan,
miten ehdin ja jaksan, ja on jotakin esiteltävää.

Siispä seuraavaan kertaan!
Kiva kun olette yhä siellä.
Tsemppiä alkavaan marraskuuhun!
<3

lauantai 12. lokakuuta 2019

Tajunnanvirta 2.


Järjestin Instagramin (@pipotus) ja 
Ravelryn (Pipotusta-ryhmä) puolella 
kolmen viikon mittaisen jämälankasukkien 
yhteisneulonnan 22.9.-12.10.

Nyt on aika esitellä sukat valmiina 
ja koostaa vihjeet myös tänne blogin puolelle.




Kyseessähän oli tietenkin mysteerikal,
jossa lopputulosta ei voinut tietää etukäteen.
Minä annoin joka toinen päivä 
vihjeitä sukkien tekemiseen.
Vihjeet sai toteuttaa haluamallaan tavalla,
ja omat luovat ratkaisut olivat enemmän kuin sallittuja.




Vihjeet koostetusti tässä:

1. Neulo noin 4-5cm resori, 
jossa käytät vähintään kahta väriä.

2. Neulo jonkinlaista kaarevaa kuviota noin 4cm.

3. Neulo 3cm kuviota, joka koostuu
yksittäisistä silmukoista.

4. Neulo eri pituisia pystyraitoja noin 4-5cm.

5. Neulo jonkinlaista pientä kuviota noin 2cm 
tai kunnes sukan varsi on sopivan mittainen.

6. Neulo yksivärinen kantapää.

7. Raidoita haluamallasi tavalla noin 4cm.

8. Neulo kolmioita noin 4cm.

9. Neulo sekä pysty- että vaakaraitoja 
noin 4-5cm.

10. Neulo jokin reunapitsimäinen kuvio,
noin 2cm tai tarpeen mukaan.

11. Neulo kärjet vähintään kaksivärisinä,
ja tee kärkikavennukset tavalla,
jota et yleensä käytä.





Minun mallisukkani on neulottu Nalle-lankojen jämistä 
muuten, paitsi tumma turkoosi on Gjestalin Maijaa.
Neuloin 60 silmukalla,
ja varsissa käytin 3mm puikkoja ja kantapäästä 
eteenpäin 2,5mm puikkoja.
Sukkien koko on noin 37.

Värimaailman otin kirjavasta Nalle Taika -langasta,
jota on käytetty sukissa useammassakin kohdassa.
:)

Näistä tuli aikas hauskat ja syksyiset.
Ei yhtään hullumpi jämäprojekti!

Ja jälleen on ollut aivan ihana seurata 
kaikkien muiden projekteja.
KIITOS kaikille mukana olleille ja 
kiitos myös teille,
jotka neulotte sukkia jälkikäteen.
<3