keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Kirjoneuletta ja kuulumisia


Heippa!

Syyskuu on lopuillaan.
Millainen kuukausi teillä on ollut?




Minun syyskuuhuni on mahtunut monenlaisia 
maisemia, uusia paikkoja ja uusia ihmisiä.

Olin viitisen viikkoa seurakuntapastorin sijaisena 
eräässä seurakunnassa.
Ne viikot menivät äkkiä!




Blogissakin on ollut hiljaista,
mutta ei pelkästään töiden takia,
vaan siksi, että ei ole ollut mitään,
mitä esitellä.




Neulonut olen kyllä, mutta valmiina ovat 
vain mysteerineulonnan Tajunnanvirtasukat,
joita en voi esitellä,
ennen kuin yhteisneulonta päättyy.

Se, mikä taas on aktiivisesti kesken,
näyttää tältä:




Jep. Tässä on minun Pohjolan kutsu -paitani.
(Ohje Novitan 3/19 Syksy -lehdessä,
suunnittelija Sisko Sälpäkivi.)

Kuten voitte päätellä,
niin kirjoneulevillapaita ei ihan 
hetkessä valmistu.

Lisäksi minulla on kesken yhdet tavalliset sukat,
joista ei ole nyt tähän hätään kuvaa.




Ja tänään olen juonut monta kupillista teetä.
Meinaa syysflunssa kolkutella. Pöh.
Josko se tästä ohi menisi,
ennen kuin kunnolla tuleekaan.

Niin, ja kuulumisia vielä;
 olen ehtinyt käydä myös työhaastattelussa.
Ihan ei tärpännyt, mutta melkein!
Ekalle varasijalle jäin.

Seuraavaa työhaastattelukutsua jo odottelen
toiveikkaana, nyt oiskin tarjolla paikka, 
jonka todella haluaisin...
Saa pitää peukkuja.

Katsotaan, kuinka käy,
ja neulotaan sillä aikaa vähän lisää.

Pitäis vissiin ottaa
joululahjaneulomuksiakin jo työn alle.
Niitä en tänä vuonna kovin paljon aio tehdä,
mutta joitain kumminkin.

Ootko sie ehtiny neuloa syyskuussa?

Kauniita kuukauden viimeisiä päiviä,
ja iloa sun viikkoon!
<3