tiistai 5. maaliskuuta 2019

Tajunnanvirta-KAL INFO


Tammikuussa lupailemani jämälankasukkien
yhteisneulonta alkaa pian!
Oletko valmis?




Aikataulu 23.3.-3.4.2019

Osallistua voi Instagramissa seuraamalla
@pipotus ja käyttämällä häshtägiä #tajunnanvirtakal
sekä Ravelryn *Tajunnanvirta-KAL -ryhmässä*.

Tänne blogiin vihjeet tulevat kokonaisuudessaan
sitten, kun yhteisneulonta on päättynyt.
Blogiin en vihjeitä laita reaaliajassa siksi,
että se on käytännössä hidasta,
eikä palvele vuorovaikutuksellisuutta samalla
tavoin kuin nuo toiset alustat.

***

Yhteisneulonnassa 
neulotaan yhdessä jämälankasukat keksimieni
vihjeiden perusteella.

Vihjeitä on yhteensä 12, ja ne ilmaantuvat
aina aamupäivisin sen mukaan miten ehdin.
Ne eivät ole ohjepätkiä, vaan esimerkiksi tällaisia:
"Neulo haluamaasi pallokuviota noin 4cm."
Vihjeen saa toteuttaa haluamallaan tavalla.
Liitän vihjeiden oheen kuvan omasta toteutuksestani
inspiraatioksi, mutta samanlaista toteutusta
ei ole pakko tehdä.
Mielikuvituksen käyttö ja väreillä leikkiminen
on enemmän kuin sallittua!

Silmukkamäärän, puikkokoon, langan paksuuden yms.
saat päättää itse.
Kukin vihje sovelletaan omalle silmukkamäärälle.

Mallisukkien koko on noin 38,
varsi noin puolisääreen ja pohjan pituus 25cm.
Kokoa voi kuitenkin helposti muokata
pidentämällä tai lyhentämällä vihjepätkien pituutta.
Sukissa on monta kohtaa, joissa tämä onnistuu hyvin.




Tähän lopuksi vielä maistiainen mallisukkien
nurjalta puolelta!
;)

Hih. Mua jo vähän jännittää.
Mites sulla, onko jämälankajemmat kaivettu esiin
ja puikot teroitettu?
Vielä hetki pitää odotella, mutta ei kauaa!

Mie koitan tässä välissä selvitä päättelyurakasta
ja Sukka-Finlandian 6. etapista.
Ehkä neulon sitten yhteisneulonnan aikana toisetkin
jämälankasukat...