torstai 7. maaliskuuta 2019

Kuudennen etapin Kärhöt


Sukka-Finlandian kuudes,
eli viimeinen varsinainen kisaetappi,
alkoi laskiaistiistain iltana.

Tällä kertaa vuorossa olivat
 Puikkomaisteri Tiina Kaarelan 
suunnittelemat Kärhöt.




Piti ihan hieraista silmiä,
kun tämä malli ilmestyi.

Olin kauhulla odottanut jotakin erikoista
ja monimutkaista,
kun arvelin jo etukäteen,
 että suunnittelijoista juuri Puikkomaisteri on
seuraavana vuorossa.

Mielessäni kummittelivat viimekertaisen
jotka jäivät minulta monestakin syystä neulomatta,
ja joiden neulomatta jättäminen taas
sai minut lopettamaan koko kisan kesken silloin.




Puikkomaisteri on tunnettu 
aika vekkuleista neulemalleista,
joten hämmästykseni oli suuri,
kun tällä kertaa etapilla paljastuikin 
kaunis ja konstailematon kirjoneulemalli!

Olin ihan ällikällä lyöty.
Osaa se Puikkomaisteri yllättää näinkin päin.

Lisäksi ilahduin kovasti siitä,
että mallisukissa oli käytetty juuri niitä värejä,
joita olin hillonnut lankalaatikossani
odottamassa 'sitä oikeaa' hetkeä.

Hih. Olin ihan täpinöissäni.
Ei muuta kun neulomaan.




Harkitsin näiden sukkien kohdalla jopa yön valvomista,
koska halusin ottaa loppukirin kahden edellisen etapin
hidastelun jälkeen,
mutta vähän ennen puoli kahta aamulla 
oli kömmittävä nukkumaan,
kun ohjeen lukemisesta ei tullut enää mitään.

Siispä sikeät unet väliin 
ja vähän aamu kasin jälkeen ylös jatkamaan.
Ja silti valmista tuli vasta joskus kasin jälkeen
illalla, vaikka neuloin koko päivän ihan tosissani.

Silloin illalla alkoikin jo vähän ärsyttämään,
että enkö ikinä saa näitä valmiiksi,
etenkin kun sössin vielä viime metreillä,
 ja meinasin päätellä sukat ihan väärällä tavalla.
Onneksi en puikollista pidemmälle päättelyssä päässyt,
kun huomasin erheeni,
mutta sakkokierroshan siitä noin ajallisesti tuli.




No, valmista tuli kumminkin.
 Sukat pääsivät pienen silottelun jälkeen maaliin
noin klo 20:45.

Sen jälkeen olinkin ihan poikki.
Väsytti ja käsiä jomotti.
Ei siinä auttanut kuin mennä ajoissa nukkumaan.




Tänä aamuna tutkailin valmiita sukkia
taas uusin silmin,
kun ärsytys ja jomotus oli jo laantunut.

En voi muuta sanoa kuin että kauniit sukat tuli!
Etenkin tuo kukkakuvio puhuttelee tosi paljon,
samoin nuo takaosan kukat pieninä yksityiskohtina
raidoituksen seassa.

Ainoa asia, 
joka tässä mallissa mielestäni mättää,
on tuo kantapää.
Se on helppo tehdä, 
mutta se ei istu rintavaan jalkaan.

Eipä sillä, sukat ovat muutenkin 
omaan jalkaani hieman isot, koko 37-38.
Ajattelinkin lahjoa näillä äitiä,
kun hänellä on pian synttärit,
mutta hänellä on vielä rintavampi jalka ku mulla,
joten täytynee sovituttaa nämä ensin.

Sitä paitsi näiden kuvien ottamisen jälkeen
myös kastelin sukat,
ja vähän muotoilin ja asettelin kuivumaan.
Sekin saattaa vielä auttaa asiaa.




Ois kyllä ihan äiskän väriset sukat, hih.

Itse asiassa häntä taisin ajatella jo lankoja
valitessani joskus aikaa sitten.
Langat ovat kaikki Roosa nauha -lankoja,
tummanharmaata, luonnonvalkoista ja pinkkiä.

Oli muuten nautinto neuloa näitä niiden lörppöjen 
Venla-lankojen jälkeen!
Mutta onhan nämä parempia lankoja,
siksi olen näitä säästellytkin.

Neuloin myös tutuilla ja turvallisilla 2,5mm 
koivuisilla sukkapuikoilla.




Näistä sukista saisi muuten myös viisi lisäpistettä,
jos vähintään kahdeksan kukkaa värittäisi
joko niillä Inktense-väriliiduilla tai sitten
silmukoita jäljittelemällä.

Mie en taida kuitenkaan väritellä enää mitään.
Tykkään sukista näin, ja liituja mulla ei oo,
ja silmukoiden jäljittelyssä en oo kovin hyvä.
Ei olisi kiva pilata kauniita sukkia 
pieleen menneellä silmukoinnilla...

Sitä paitsi,
 viidellä pisteellä nyt ei taida minun kannaltani
olla enää mitään merkitystä.
Tämän etapin sijoitustani en tosin tiedä vielä,
kun pistetaulukkoa ei ole päivitetty ensimmäisen
kuuden parin jälkeen.

Voi olla, että tuli oma paras sijoitus tähän mennessä,
mutta voi olla että jäi tulematta.
Kerron, kun tiedän.

Edit: Olin peräti yhdestoista! ;)

Huh, tulipa lörpöteltyä, 
toivottavasti jaksoitte lukea!
Mukavaa viikonjatkoa kaikille!
<3