perjantai 1. maaliskuuta 2019

5. etapin Halo ja hidastetöyssyt


Jihuu, maaliskuu on täällä,
ja mie olen päässyt maaliin asti
Sukka-Finlandian viidennellä etapilla!




Tällä etapilla neulottiin Veera Välimäen
malli nimeltään Halo.

Se olikin kaunis ja simppeli palmikkomalli.

Silti, helppoudesta huolimatta,
sukkia neuloessa tuli aika paljon mutkia matkaan,
tai sanotaanko, että elämä tuli väliin.




Viikossa ehtii nimittäin tapahtua kaikenlaista.

Jo perjantaina ennen etapin alkua veljeni joutui 
sairaalaan, kun viikkoa aiemmin poistetun
viisaudenhampaan jäljiltä suu ei alkanutkaan parantua; 
antibiootit eivät olleet tehonneet lainkaan.
Tulehdusarvot hengenvaarallisissa lukemissa ja 
verenmyrkytys... Huhheijaa.
No, leikkaukseen, antibioottia suoraan suoneen,
ja märkää poisteltiin monta päivää.

Nyt veli on jo päässyt kotiin ja voi hyvin,
mutta olipahan hurja juttu,
melkein viikon sairaalareissu.
Ei oikein tilannetta seuraillessa neulominen maistunut
viime viikonloppuna, ja jouduin myös purkamaan
toista sukkaa jonkin matkaa,
kun olin tehnyt yhden palmikonkierron väärin,
ja huomasin sen vasta jonkin ajan päästä.

Lisäksi sunnuntaina oli yhdet 8-vuotissynttärit,
ja maanantaiaamuna lähdinkin varhaisnuorten 
hiihtolomaleireille ohjaajaksi.

Aika haipakkaa.
Olen kotiutunut eilen!




Toki otin neulomuksen mukaan leireille,
mutta en siellä tietenkään ehtinyt paljoa neuloa,
kun oli kaikenlaista menoa ja meininkiä.
Vain kantapään tein loppuun
 yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa.

Kun eilen pääsin kotiin, en jaksanut edes ajatella sukkia.
Siinä menee aina hetki, 
ennen kuin leirielämän hektisyydestä toipuu.





Tänään tuli kuitenkin valmista!

Sukkien koko on 38, ja ne on neulottu Novitan Venlasta
2mm pyöröpuikoilla.

En muuten aio enää Venlasta neuloa palmikoita.
Lanka on niin hitsin lerjua, etteivät palmikot
nouse kovin nätisti esiin.





No, kauniit sukat tuli näinkin, vaikka ei tuo värikään
nyt se täydellisin tähän malliin ollut.
Näillä spekseillä pääsin kuitenkin maaliin asti,
ja se on pääasia.

Puuh. Joskus niitä hidastetöyssyjä vaan riittää.
Mitenkäs sinun maaliskuusi on alkanut?
Toivottavasti aurinkoisissa merkeissä.

Mukavaa viikonloppua ja pirtsakkaa kevään alkua!
Eikös niin uskalla jo sanoa?

Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat,
on mukavaa, että olette löytäneet tänne!
<3

Ps. En muuten ole unohtanut 
se on tulossa kyllä vaikka en ole 
siitä ehtinyt pitää meteliä!
Mallisukissa on jo kantapäät tehtyinä.
;)