tiistai 1. tammikuuta 2019

Yksisarvisia ja lankatilastoja


Oikein hyvää uutta vuotta!
Kuinkas se vuosi on siulla lähtenyt käyntiin?

Miulla on ollut oikein leppoisa vuoden aloitus,
ei mitään sen suurempaa juhlimista,
muutaman pitkän tähtisädetikun pistin
hankeen pystyyn ja sytyttelin.
;)

Sukkapuikot ovat myös heiluneet,
kuten arvata saattaa, kuinkas muuten!




Sain jo loppusyksystä vähän erikoisemman "tilauksen",
kun eräs sukulaiseni halusi täyttää erään 
pikkutytön toiveen sukista,
joihin tämä oli ihastunut kuvan nähdessään.

Kyse oli Novitan Talvi 2018 -lehden
Unicorn-villasukista,
jotka on suunnitellut Sisko Sälpäkivi.

Noo, vähän ajatusta pureskelin, kun en itselleni
välttämättä halunnut koko lehteä ostaa,
mutta sitten äitini ilmoitti, että hän voi ostaa 
lehden ja minä voin tehdä sitten nämä sukat.
Win win.

Sopivat Nalle-langat löytyivät omista 
jemmoista valmiiksi.




Työhän sinänsä ei ollut suurikokoinen tai muuta,
mutta en vain kerta kaikkiaan ehtinyt enkä jaksanut
näitä jouluksi puurastaa.
Onneksi tämä olikin sellainen 'sitten kun ehdit' homma.

No, joulun välipäivinähän minä sitten ehdin.

Näiden kanssa saikin sitten hieman keskittyä
ja opetella uutta;
kirjoneuleosio on neulottu tikapuutekniikalla.




Tikapuutekniikka on tarkoitettu helpottamaan
kirjoneuleen tekemistä silloin, kun neuleessa on 
vaikkapa vain muutama iso kuvio ja paljon
pohjavärillä neulottua pintaa.

Novitan YouTube-kanavalla on hyvä 
*ohjevideo* aiheesta.

Tekniikka on hyvin yksinkertainen,
ja voin suositella sitä tosiaan tämäntyyppisiin töihin,
tulee siistiä pintaa ja joustavaa kirjoneuletta.
Toki samalla kirjoneuleesta tulee vähän tavallista
paksumpi, ja neulominen on hieman hitaanpaa kuin
tavallisessa kirjoneuleessa.




Jees. Tulipa taas opeteltua uutta.
Mutta, ohjeen nähneet huomaavat varmaankin,
että siitä huolimatta, minähän olen ollut laiska!
;)

Hih. Tunnustan. Alkuperäisessä mallissa tuonne 
sydänten sekaan on kirjailtu vielä jälkikäteen
keltaisia tähtiä, samoin yksisarvisten harjaan ja häntään
pinkkejä, sinisiä ja keltaisia jouhia.

Mie aikani harkitsin, että kirjailenko,
mutta sitten totesin että en kyllä ala enää
lisää langanpäitä päättelemään.
Toisekseen vähän pelkäsin, että en oikein osaisi
kirjailla yksityiskohtia nätisti,
joten en nyt lähtenyt sitä yrittämään,
kun kuvio ei sitä minusta erityisesti vaadi.

Nyt vaan toivon, 
että ne tähdet ja jouhet eivät olleet juuri se juttu,
joka saajaa (jota en tunne!) 
erityisesti mallissa ihastutti.
Noh, eiköhän palautetta sitten perästä kuulu.
:D




Notta yksisarvisilla tähän vuoteen,
ja jotain muutakin uutta on tiedossa!

Pukki nimittäin toi miulle 
jouluna grammantarkan keittiövaa'an!
Nyt pääsen vihdoin tilastoimaan langankulutusta,
ja muutenkin pystyn mittaamaan paremmin,
onko johonkin tiettyyn sukkamalliin
tarpeeksi jotakin lankaa,
jos ja kun ei ole aina täysiä keriä.

Vaa'asta innostuneena mittasinkin sitten
sukkalankojen lähtötilanteen tälle vuodelle:

- 7 Veljestä ja muut vastaavat 3350g
- Nalle ym. samanpaksuiset 1524g
- Fingerin-langat 806g
= Yhteensä 5680g

Ihan hyvältä näyttää!
Lankaa on (sain sitäkin jouluna lisää), mutta ei liikaa.
Edelleen pysytään siinä tavoitteessa,
että langat mahtuvat niille varatuihin laatikoihin.

Nyt onkin sitten mielenkiintoista nähdä,
kuinka tilanne vuoden mittaan elää.
Jännittävää. Tästä lähtee tämä vuosi käyntiin.
:)