tiistai 8. tammikuuta 2019

Sukka-Finlandiaa ja arvonnan voittaja


*Sukka-Finlandian* ensimmäinen varsinainen
kisaetappi starttasi loppiaissunnuntaina klo 9.

Mie kömmin vähän ennen sitä sängystä ylös,
(oli lähellä etten nukkunut pommiin!)
keitin häthätää teetä ja söin aamupalaa 
samalla, kun vilkuilin kelloa, koska alkaa...
Langat ja puikot odottivat valmiina vieressä.

Tasan yhdeksältä sitten kisan ohjesivulle 
tulla tupsahti aivan ihana sukkamalli,
Neulistin eli Anna Johannan suunnittelema
Naapurin Janne.

Tuon nimen hauskan taustatarinan
ja muuta juttua mallista voi lukea *TÄÄLTÄ*.




Sukkamalli oli tosiaan kaunis ja mielenkiintoinen,
joten se pääsi puikoille pian ohjeen läpilukaisun jälkeen.
Mie neuloin sukat S-koon mukaan 2,5 sukkapuikoilla
Novitan Venla-langasta värissä Sammal.

Ja neuloin kuulkaas omaa ennätysvauhtia.
Sukat valmistuivat maanantaina ennen seitsemää illalla,
ja voitteko uskoa, pääsin sijalle 18!
(EDIT: Joo. Hienosti osasin lukea taulukkoa.
Katoin ensin että 25. Ja hoksasin vasta myöhemmin että
eipäs kun 18.)

Aivan hämmästyin.
Ensisijainen tavoite nimittäin
 oli päästä 100 nopeimman joukkoon,
ja jos tuuli olisi myötäinen, 50 paremmalle puolelle.
Tämähän toteutui sitten enemmän kuin hyvin.
:D

Tästä suorituksesta innostuneena 
aion kokeilla mahdollisuuksien mukaan muillakin etapeilla, 
mihin rahkeet riittävät.
Saa pitää peukkuja!
Seuraava etappi starttaa 18.1. jos en väärin muista.




Näin hyvä sijoitus oli kyllä ihme siihen nähden,
että malli oli minulle haastavaa neulottavaa.
Toki olen kokenut sukanneuloja, mutta olen tehnyt 
tosi vähän näin haastavia malleja.

No, yksi kisan tarkoitushan on oppia uutta
ja haastaa omat taitonsa.
Se on nyt ainakin minun kohdallani toteutunut.
Voittajafiilis!

Ja onhan nyt nuo kantapään jälkeiset kiilat tuossa
jalkapöydän päällä tosi hienot,
kavennukset piiloutuvat näkymättömiin.
Erilainen ja hieno toteutus!
Mutta noita nuolipalmikoita en halua ihan heti
neuloa uudelleen, khihi.




Aivan mahtava alku tälle kisalle.
Kiitos hienosta sukkamallista Neulistille!
<3

Seuraavia kisamalleja jään innolla odottamaan.

***

Ja hei, joulukalenterin viimeisen luukun 
arvonta päättyi eilen.
Voittaja on nyt arvottu, 
ja onnetar suosi nimimerkkiä

Marika,
joka oli erityisesti tykännyt luukun 12.
pitsihedelmäpusseista.

Onnittelut!<3

Laitappa Marika miulle osoitetietoja
vaikka blogin yhteystietolomakkeen
taikka Instan kautta.
Sukat lähtee postiin sitten, 
kun olen toipunut tästä flunssasta.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille,
ihania kommentteja olitte jättäneet.<3

Nyt mie jatkan lepäilyä ja lenssun taltutusta.
Mukavaa viikonjatkoa kaikille!