torstai 1. marraskuuta 2018

Vuodenaika-haasteen syyskooste


Niin se vaan on, 
että syksy on kääntynyt jo marraskuun puolelle.
Samalla olen havahtunut siihen,
että on jälleen *Vuodenaika-haasteen* koosteen aika.
Tosi kivoja ja erilaisia haastetöitä on taas syntynyt.
Tässäpä siis listaus tähän mennessä valmistuneista
syksyisistä haastetöistä, olkaa hyvät!



Min syksyinen työ on ollut koko syksyn olkkarin
pöydän somisteena kynttilälautasen alla.


Craft Candidate
Vuodenaika-haaste: Syksy: saumaton neuletakki
Tavaroiden taikamaailma

Variksen villat
Vuodenaikahaaste: syksy

Zakuska-pöytä
Syksyllä jojoillaan



Ja ei hätää, jos syksyn haastetyö on vielä vaiheessa,
listaan sen tähän postaukseen sitten myöhemmin.
Jos olen epähuomiossa sivuuttanut jonkin postauksen,
tai jos linkeissä on jotain hassua,
niin kertokaa, korjaillaan.

Kivasti ootte jaksaneet pysyä haasteessa mukana!
Nyt vaan talvi-teemaa työn alle.
Talvisen haastepostauksen
(ja jos on muita tekemättömiä vielä) deadline
onkin sitten tammikuun lopussa.

Porkkanana mainittakoon nyt vielä,
että kaikki, jotka ovat neljä työtä tehneet
ja niistä postanneet tammikuun loppuun mennessä,
ovat mukana arvonnassa,
jonka palkinto/palkinnot ovat miulla mietintämyssyssä.
;)

Mukavaa marraskuuta ja tsemppiä 
haasteeseen!
<3