sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Lumihiutalelapaset


Jos edellisissä neulomissani sukissa oli
vihreitä lumihiutaleita,
niin näissä lapasissa lumihiutaleet hehkuvat 
sitten melkein sateenkaaren väreissä.




Tämä Novitan *lapasmalli* on odottanut 
puikoille pääsyä siitä asti, 
kun näin Värikkäitä unelmia -blogin Venlan versiot, 
joissa kuviot oli tehty Papukaija-värillä.
Kurkatkaapa kyseiset lapaset *täältä*.

Venlan lapaset olivat niin ihanat, 
että malli jäi kummittelemaan mieleeni.
Halusin itsekin tehdä vastaavat lapaset,
joissa on jotain värikästä mustalla pohjalla.




Alkuperäinen tarkoitukseni oli käyttää lapasissa
sitä pinkki-violettia Polarista.
Ehdin sitä jo kokeillakin, mutta purkuunhan se meni.
Polariksessa oli niin tummia kohtia, että kuvio
ei olisi erottunut mustasta taustasta kunnolla.

Siinä sitten valmiiden resorien kanssa mietin 
ja mallailin lankoja, joita kotoa löytyi.
Papukaijaakin olisi ollut, mutta päädyin lopulta 
tähän värikkääseen Naisten Pankki-lankaan.
(Värit tulevat Naisten Pankin logosta.)




Venla oli muuten saanut inspiksen lapasiinsa 
melkein samanlaisista lapasista,
jotka voi kurkata vaikkapa instasta *täältä*.
@lankavallankumous-tilin kaima oli tehnyt yhtä pirtsakat
lapaset ensin, mutta raitalanka ei ole tätä samaa,
vaikka äkkiseltään siltä näyttääkin.
Tässä Naisten Pankki -langassa ei ole violettia eikä oranssia.

Hih. Apinointihan on yksi ihailun muoto, vai miten se oli.
;)




On mahtavaa, miten ihmiset keksivät mitä kauniimpia
värivariaatioita erilaisiin lapas- ja sukkamalleihin.
Samat mallit näyttävät ihan erilaisilta,
kun värit vaihtaa.
Sekin on luovuutta se.

Ja eiks oo ihanaa väriterapiaa tämmöset nyt,
kun marraskuun pimeys ja sateet ovat tulleet!
Minusta ainakin.
Ja arvatkaapa, osaanko päättää, annanko lapaset lahjaksi,
vai pidänkö ihan itte?! Mitä sie tekisit?


Maahinenko se kiven takaa kurkkii?


Minusta myös tuntuu siltä,
että sitä pinkki-violettia Polarista täytyy 
vielä kokeilla vaikka harmaan pohjan kanssa.
Tsihih! ;)

Neuloin nämä muuten kolmosen puikoilla,
enkä jaksanut kohdistaa raitalankoja.

Seuraavaksi, tai no työn alla jo, 
on jotain sinivalkoista!
Nyt leikitellään väreillä ihan huolella.

Levollista sunnuntai-iltaa, hyvää isänpäivää
ja mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!
<3