maanantai 8. lokakuuta 2018

Karkit sukat + arvonta!


Jämälankapussillinen on pienentynyt jälleen
noin kahdeksalla pikkukerällä,
ja vähän isompiakin jämiä on saatu taas kulumaan.

Valitsin tällä kertaa jämistä 
kaikki punaisen, keltaisen ja violetin sävyiset kerät,
ja lisäksi otin valkoista,
jota tuntuu olevan pikkukerä jos toinenkin.

Tästä värikimarasta syntyi karkkimaisen 
värikkäät sukat kokoa 37-38.




Näiden sukkien kanssa kokeilin pitkästä aikaa 
toisenlaista lähestymissuuntaa;
nämä on neulottu varpaista varteen.
(Käytin ihan 3mm sukkapuikkoja.)

Oli ihan virkistävä kokemus!
Täytyy kenties harjoitella tätä tapaa lisää.
Kuvioiden ja värien sommittelemiseen saa nimittäin 
ihan toisenlaista perspektiiviä,
kun sukat aloittaakin kärjistä.

Vain yhden kerran olen aiemmin neulonut sukat 
varpaista varteen, nekin Sukka-Finlandia-kisassa.




Näihin tein kärjet *Ullaneuleen ohjeella*,
ja tästä aloitustavasta tykkäsinkin enemmän 
kuin aiemmin kokeilemastani.
Tällä tuli ainakin siisti kärki sukkiin.

Kantapään taas neuloin 
Ohjeessa jäljitellään hollantilaista kantapäätä,
se neulotaan nurinkurin.
Kantapäitä tehdessä meinasivat myös 
aivot mennä ihan nurinkurin,
ennen kuin olin varma siitä, mitä olin tekemässä.

Kantapäistä tuli lopulta (pienen purku-urakan jälkeen)
 oikein hyvät ja istuvat,
mutta tekotapa oli hieman työlään tuntuinen.
Ehkä jatkan vielä lempparikantapään etsintää 
tälle neulontasuunnalle.




Sukkien varrensuiden päättelyn tein 
joustavana päättelynä valkoisella langalla seuraavasti:

1. Yksi kierros valkoisella langalla
*1 oikein takareunasta, 1 nurin* (kuten koko resori).

2. Päättelykierros: Neulo 1 oikein takareunasta, 1 nurin.
Siirrä nämä kaksi neulottua silmukkaa 
takaisin vasemmalle puikoille,
ja neulo ne nurin yhteen.
Neulo seuraava silmukka oikein takareunasta.
Siirrä taas kaksi silmukkaa takaisin vasemmalle puikoille
ja neulo ne takareunasta oikein yhteen.

Jatka tällä tavoin kierroksen loppuun.
Jos viimeisin neulottu silmukka on nurja silmukka,
kaksi silmukkaa neulotaan nurin yhteen.
Jos viimeisin taas on oikein takareunasta neulottu silmukka,
kaksi silmukkaa neulotaan takareunoistaan oikein yhteen.
Lopuksi voi halutessaan päättää kierroksen ns.
piilosilmukalla kerroksen alkuun, niin tulee siisti.
Itse tein niin.

Tykkään tästä päättelytavasta, 
ei nimittäin reuna kiristä!




Se teknisestä puolesta.

Mitäs tykkäätte sukista noin kokonaisuutena?
Itse en voinut välttyä ajattelemasta 
karkkeja, kun näitä neuloin.

On ehkä hiukan marianneja, kettukarkkeja,
kenties Lontoon rakeita, sitten niitä amerikkalaisia
halloween-karkkeja ja minttukarkkeja ja...
Keksitkö vielä jonkin muun namin?

Entä haluaisitko nämä herkkusukat itsellesi?




Se on nimittäin ihan mahdollista.
Ajattelin arpoa nämä sukat.

Arvonnan ohjeet tulevat tässä:

1. Kommentoimalla tätä postausta saat yhden arvan.
Kerro kommentissasi, 
mitä karkkeja söisit nämä sukat jalassa.
Jos olet anonyymi, jätä jokin nimimerkki.
Sähköpostiosoitetta ei tarvitse laittaa,
koska voittaja ottaa yhteyttä minuunpäin.

2. Toisen arvan saat olemalla blogin lukija 
täällä bloggerissa tai tykkäämällä 

3. Kolmannen arvan saat, 
jos seuraat instagramissa (@pipotus).

Kerro kommentissa monellako arvalla oot mukana (max.3)!
Facebook tai Instagram eivät ole osallisia arvontaan.
Huom! Sukkien postitus vain Suomen sisällä!

Osallistumisaikaa on 26.10. klo 11 asti.
Arvonta suoritetaan saman viikonlopun aikana.




Onnea arvontaan ja pirtsakoita syyspäiviä!
Ei vaivuta epätoivoon, vaikka välillä hyytävästi tihuuttaa,
ja pimeys tulee päivä päivältä aikaisemmin.
<3