perjantai 21. syyskuuta 2018

Esittelemättä jääneet


Joskus tulee tehtyä jotain pientä,
mikä ei syystä tai toisesta heti päädy
blogiin asti.

Niin kävi näiden puhdistuslappujen kanssa.




Näitä lappuja olen virkannut omaan käyttöön
nopeina välitöinä aina silloin tällöin,
 jos on ollut tuumaustauko muiden käsitöiden suhteen.

Keväällä virkkaamieni *korien* jäljiltä 
jäi Dropsin Paris -puuvillalankaa vielä jonnii verran, 
ja siitähän saa 3,5-4mm koukulla
mukavasti tehtyä kerralla enemmänkin lappusia.




Nämä turkoosit on tehty 
*Sunnuntaijuttuja-blogin ohjeella* (vähän itse soveltaen),
ja nuo toiset, öö, puuterinväriset, ovat oma sovellus,
joka vaatii vielä vähän kehittelyä.




Sitten on nämä pari hassua
Novitan Cotton Bamboosta tehtyä yksilöä.
(Tiskirättien virkkuun jäljiltä jäävät 
jämät on hyvä käyttää näihin.)



Pikku hiljaa olenkin saanut 
kerrytettyä näitä tarpeeksi ison määrän 
ihan käyttöön asti, jee.
Näitä on myös kiva säilyttää tässä virkatussa korissa
vessan kaapin hyllyllä.

Tällainen korillinen on myös oiva lahjaidea
vaikka joulua ajatellen, vink vink.
;)

Viime vuoden joulukalenterissa onkin  
*postaus* puhdistuslapuista,
jotka tein nimenomaan lahjaksi rasioineen päivineen.



Pesupussin virkkaaminen näille on vielä to do -listalla.
Lappujakin teen varmasti lisää vähitellen.
Nämähän voi siis pestä 60 asteessa pesukoneessa
vaikka pyyhepyykin kanssa,
eli eivät ole tavallisten vanulappujen tapaan
kertakäyttötavaraa.
Näitä voi myös neuloa tai ommella jne.

Onko sulla ite tehdyt puhdistuslaput käytössä?
Miten säilytät niitä, korissa, purkissa?

Mukavaa viikonloppua!
<3