perjantai 3. elokuuta 2018

Vuodenaika-haaste: Syksy


Koska on jo elokuu,
niin pian alkavat illat hämärtyä,
ja kohta koittaa kynttiläaika.

Tunnustan - näiden helteiden jälkeen 
odotan jo viileitä ja pimeneviä iltoja!




Kynttiläkautta ajatellen toteutinkin 
yhden virkkuutyön,
jota olen suunnitellut jo pitkään.

Olen kaivannut olkkarin mustalle pöydälle jonkinlaista
nättiä, pyöreää ja tarpeeksi isoa pitsiliinaa
tuikkukippojen ja kynttilälautasten alle.

Sopivia virkkausmallejakin olen etsinyt 
aina välillä,
mutta mieleistä ei löytynyt ennen kuin törmäsin 
DROPS design -sivulla tällaisen




En tosin ensin edes huomannut,
että kyse oli joululiinasta!
Hyvä niin, silloinhan liina ei voi olla 
liian jouluinen käytettäväksi muina 
vuodenaikoina.
;)




Pari päivää meni, virkkasin 2,5mm koukulla,
keltaisella merseroidulla puuvillalangalla.
Vyöte on hukkunut johonkin,
mutta Novitan Kotiväki Kartano taitaa olla kyseessä.
Nykyään kyseinen lanka on nimeltään
Cotton Mercerized.

Ohje oli selkeä heti, kun ymmärsin,
miten sitä kaaviota luetaan.
Tähän auttoi kaksiosainen ohjevideo,
joka sivustolla on apuna tähän ohjeeseen.
Ja ohjehan on siis ilmainen!




Langan oikeaa väriä (kirkas ja hieman kylmä keltainen)
en saanut oikein kuvissa näkymään sellaisena kuin se on,
mutta livenä se on oikein pirtsakka.

Lopputulokseen olen tyytyväinen.
En ole aina ymmärtänyt pitsiliinojen päälle,
mutta viime aikoina olen alkanut lämmetä näille...
Oikeat värit, oikea paikka, mikä ettei.

Nyt kun vielä löydän mieleisen ja läpinäkyvän
kynttilälautasen tähän...
Tuo vihreä on vain kuvausrekvisiittana.
Se on vähän liian pieni tuolle kynttilälle,
joka on niitä itsetehtyjä *viime joulukuulta*.




Tämä liina olkoon nyt syksyn työ *Vuodenaika-haasteeseen*.

Huom! Haasteen kesä-aiheisia töitä voi muuten tehdä tuonne 
elokuun loppuun asti, 
teen koosteen kesäisistä töistä vasta sitten.
Ja hei, *sukka-arvontaan* voi vielä osallistua!

Ja mitäs muuta.
Yhdet sukat on puikoilla,
ja niihin liittyen pidin myös instagramin 
puolella elämäni ensimmäisen instalive-lähetyksen!
Se oli jännää. Mutta kivaa.
Täytyy tehdä toistekin, neulontaa ja höpinää.
Saapi seurailla, jos instassa oot.

Nyt, mukavaa viikonloppua!
Kohta ne helteet hellittää, jei.
:)