sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Syksyiset versiot


Jos *ensimmäiset versiot* Mummoruutusukista 
olivat raikkaan kesäiset,
niin näissä seuraavissa versioissa on 
minusta vahvasti syksyn tuntua.




Tällaiset sukat jalassa kuvittelisin istuttavan 
sohvannurkassa viltin alla syksyisenä sadepäivänä,
teemuki kourassa.




Vai mihinkäs tilanteeseen nämä sukat 
teidän mielestänne sopisivat






Sukat on tehty omalla ohjeella,
joka löytyy *TÄÄLTÄ*.
(Kivasti on muuten ohje jo tavoitettu!
Ainakin yhdet ohjeen innoittamat upeat sukat 
olen jo Instagramin puolella nähnyt!)

Tein näihin sukkiin 
tosin aavistuksen pidemmän teräosan kuin edellisiin,
joten koko on 38-39.
Lisäksi huomaan neuloneeni nämä vähän löysemmin kuin 
ne edelliset sukat.
Olikin vaikea sovitella nämä omiin 35-36 jalkoihin niin,
etteivät ne näyttäisi kuvissa ihan pöhköiltä!

Lankoina sukissa on käytetty Nallea, Taikaa ja tavallista.
Näistä väreistä ei valitettavasti vielä kumpikaan loppunut,
mutta jämät vähenivät kuitenkin kummasti.




Orvokkikoristakin löytyi näiden sukkien värejä!
Nämä punaiset ovat auetessaan upean tumman viininpunaisia,
haalenevat vasta ajastaan sellaisiksi roosanvärisiksi.

Jees. Nämä sukat sopivatkin esiteltäviksi tänään,
kun taivas on ollut pilvinen ja harmaa,
ja sadekuuroja on tiputellut yhtenään.
Noh, iloitsen siitä, että sade tekee luonnolle hyvää.
Kohta vihertää!

Seuraavaksi postailen varmaankin huhtikuun koosteen,
ja sitten olisikin aika koota
*Vuodenaika-haasteen* kevään inspiroimat tuotokset 
yhteen postaukseen.
Sen teen todennäköisesti loppuviikosta,
joten jos/kun jollakulla on vielä eka haastetyö kesken,
niin vielä on muutama päivä aikaa kiriä se loppuun!
Eikä se tosiaan niin päivän päälle ole, 
lisäilen "myöhästyneitä" töitä listaukseen 
vaan sitten jälkikäteen.
Nou hätä!

Mukavaa alkavaa viikkoa!
<3