lauantai 14. huhtikuuta 2018

Ekaa kertaa kevätmessuilla


Joskus sitä löytää itsensä paikoista,
jonne ei kuvitellut menevänsä.
Tänään tuo paikka oli Kevätmessut
Helsingin messukeskuksessa.

Toki olin kyseiset messut noteerannut,
niitä ei ole muutamaan viikkoon voinut 
etenkään puutarhablogien puolella välttää huomaamasta,
mutta ajattelin että en minä sinne lähde.

Ja kas kummaa, lauantaiaamuna laitoin viestiä äidille,
 että ootteko menossa...
Ja tunnin päästä istuin autossa matkalla Helsinkiin.
En ollut muistanutkaan, että äidillä ja hänen miehellään
on tapana käydä kevätmessuilla, siispä siivellä messiin, 
lipustakin sai opiskelija-alennusta.




Tämä oli ensimmäinen kertani Kevätmessuilla,
joten minulla ei ollut varsinaisia odotuksia
tapahtuman suhteen,
vaan menin ihan avoimin mielin ihmettelemään.

Ihmettely kääntyi jo aika pian ihastukseksi,
kun pääsimme niin kutsuttuun ideapuutarhaan,
joka oli tänä vuonna Liisa Ihmemaassa -teemainen.




Ideapuutarha oli toteutettu tosi hauskasti 
ja teeman mukaisesti.
Oli outoa, kummallista, kaunista ja kutkuttavaa.

Näissä kuvissa on vain osa kaikista 
hienoista yksityiskohdista, 
mutta saatte jonkin käsityksen tunnelmasta,
vaikka ette olisi messuilla vierailleetkaan.


Hullun Hatuntekijän salaattimaa!

Ja olihan siellä ihan valtavasti kaikkea muutakin nähtävää.

Kävimme mm. kuuntelemassa Maija Stenmanin luennon
ruukkuistutuksista,
ja kiertelimme katselemassa kaikkia rakennusjuttuja,
pihasaunoja, huvimajoja, kasvihuoneita... 
Kaikkea mikä nyt aihepiiriin liittyy.
Ohjelmaa oli varmasti jokaiseen makuun.

Tuo Stenmanin luento oli ihan mielenkiintoinen,
vaikka siinä olikin itselle tosi tuttua asiaa.
Uutta oli se, että yrtit viihtyvät kuulemma paremmin 
ruukussa kuin avomaalla, 
joten siitä kiinnostuin nyt lisää.
Täytyy tuonne oman parvekkeen olosuhteisiin sopivia 
yrttejä istuttaa yksi ruukullinen kesäksi.


Oikeiden ja askarreltujen kukkien yhdistelmä
oli kiehtova!

Ja ruukuista puheen ollen,
minunhan ei pitänyt mitään ostaa,
mutta enhän voinut vastustaa tätä
muoviruukkutrioa.
Kauniita ja kevyitä, semmosia saa ruukut ollakin.
Ei ekologisin vaihtoehto mutta uskon näiden 
kestävän aikaakin.


 


Ja kun oli kerran lisää ruukkuja,
niin tuumasin, että oishan se kiva sitten kumminkin 
saada myös niitä liljoja kokeiluun...

Ja pian olimme äidin kanssa valitsemassa 
liljojen sipuleita.
Messutarjous 25kpl/20e sopi meille oikein hyvin.
Mie otin kymmenen sipulia ja äiti loput.

Siellä oli kyllä valtavasti kaikkia ihania sipuleita ja
juurakoita myynnissä, mutta tyydyimme pääosin ihastelemaan.

Äiti osti kyllä lisäksi pari pussillista gladioluksia, 
sekä kauan etsimänsä keltaisen pionin.
Viime kesänä hänellä kokeilussa olleet
 gladiolukset kukkivat tosi kauniisti,
ja hän tykästyi niihin.
Lisäksi pioneja hänellä on nyt tosi monessa värissä,
- vaaleanpunaisia, valkoista, pinkkiä, ruskeanpunaista.
Ne ovat upeita vuodesta toiseen.


Ei uskois että tämmösistä tulee kauniita kukkia!


Tietysti pistimme puoliksi myös 
sellaisen 50 tulppaanin kimpun.
Isot kukkakimput kun ovat semmoinen messujuttu.
;)

Notta tuli sieltä nyt jotain tuomisia kotiinkin asti,
ja voin sanoa, että oli tosi mukava messupäivä.
Rauhassa kierreltiin ja katseltiin ja ihasteltiin.
Jäi hyvä mieli! Menen mieluusti toistekin.




Jotta kotiinkaan tullessa ei kukilta voisi välttyä,
niin pensasköynnöskrassi päätti ilahduttaa minua 
ensimmäisellä taimenalullaan saunan ikkunalla!

Laitoin viikko sitten ihan vain yhteen ruukkuun 
kokeeksi kolme siementä.
En malttanut odottaa toukokuuta ja kaikkien 
kylvämistä ulos.
;)





Orvokit myös availevat nuppujaan huimaa tahtia,
se sopii miulle!

Hih, tämmöisiä kukkaistunnelmia minulla.
Oikein kukkaisenerginen päivä!
Mites siulla?
 Ootko käyny Kevätmessuilla nyt 
tai aiempina vuosina?
:)