keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Alkuvuoden kooste


Kääks.
Sehän olisi kuukausikoosteen aika,
mutta koska en tammikuussa muistanut sellaista tehdä,
niin pikakelataanpas tämä koko alkuvuosi nyt 
tähän kuunvaihteeseen.

Vuosihan on alkanut käsitöiden osalta tuottoisasti:
sukkia viisi paria, yksi peitto ja muutama tiskiliina.
Lisäksi olen höpissyt paljon muutakin,
pykännyt pystyy *haasteen* ja haaveillut kesäkukista.

Tässäpä siis tiivistetysti alkuvuoden saldo:






















Siinäpä ne tärkeimmät!
Paljon olen ehtinyt tehdä, 
vaikka toki seassa on töitä,
joiden tekeminen on vienyt aikaa jo 
viime vuoden puolella.

Ja kukkajuttujen osalta
tässä vielä kurkistus ekaan pieneen 
kevään ihmeeseen.




Kyllä, mustasilmäsusannat alkavat itää yksi
toisensa jälkeen.
Tämän kuvan ottamisen jälkeen on tullut 
jo pari muuta alkua lisää ja tämä eka 
on ottanut jo kunnon kasvuspurtin.

Hyvältä siis näyttää.
Ja parvekkeelleni voit kurkata muuten 
jos mietit että minne ihmeeseen aion 
näitä kukkahaaveitani kesäksi nyt toteuttaa.
;)

Jees. Tällainen kooste tällä kertaa.
Nyt onkin sitten todettava, että ensi viikkoon!
Miun loppuviikko menee leirikuvioissa,
joten seuraavan kerran postailen sitten 
kun siitä on toivuttu.

Mukavaa ja aurinkoista maaliskuun 
alkua kaikille!
Ja kaikille uusille lukijoille 
lämpimästi tervetuloa blogin pariin!
<3