sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Finlandia-sukat




Niina Laitisen suunnittelemat 
*Finlandia-sukat* voittivat syksyllä 2016
Novitan Suomen juhlavuoden kunniaksi
 järjestämän villasukkien suunnittelukilpailun.
Itsekin tuolloin ihastuin kyseiseen sukkamalliin, 
ja sitä myös kilpailussa äänestin.

Samalla näin jo mielessäni vision samaisista sukista,
mutta kaikkea muuta kuin sinivalkoisina versioina.
Niinpä ostin Novitan Kevät 2017 -lehden,
jossa malli julkaistiin, pian sen ilmestyttyä,
 ja jätin idean hautumaan.

Viime syyskuussa sukat pääsivät vihdoin puikoille,
ja reilun neljän kuukauden jälkeen ne ovat 
myös vihdoin valmiit.




Näitä aloittaessani en todellakaan tiennyt,
miltä lopulliset sukat tulisivat näyttämään.
Ketunoranssi ja tummansininen olivat ne värit,
joista lähdin liikkeelle.
Kaikkia muita värejä yhdistelin sitten 
matkan varrella mielen ja riittävyyden mukaan.
Kuvioissa on siis sekä jämälankoja
että vähän isommista keristä otettuja pätkiä.
Kaikki muut värit ovat Nallea, paitsi tuo 
varren köynnöskuvion keltainen,
joka on Gjestalin Maijaa.




Malliin tein matkan varrella pieniä muutoksia.
Resorista halusin tuollaisen ihan simppelin,
ja joitakin kuvioita olen hieman yksinkertaistanut.
Lisäksi kärkikavennukset on tehty joka 
kerroksella alusta loppuun.





Sukat ovat kokoa 38-39,
vaikka vähän lyhensinkin kärkiosuutta.
Mulla on kuvissa toiset villasukat alla,
ja silti on väljää.
:D

Näköjään kuvissa on myös toinen sukka 
vähän huonosti aseteltuna jalkaan,
ja toisekseen, sukat tarttuivat vähän 
tarrakiinnityksen tapaan tuohon lumeen.
Piti aina vähän varoen irrotella 
tassuja maasta, niin siinäkin saattoivat 
mennä vähän miten sattuu...




Kuvaushetki oli ihan hauska mutta hyinen 
tuolla laiturilla!
Valitettavasti aamun auringonpilkahdukset 
olivat jo puoleen päivään mennessä kadonneet 
pilvien taakse,
joten ihan haluamaani valoa ei kuviin saatu,
mutta kyllä nämä ajavat asiansa.

Ja nytpä muuten vasta tajusin tässä kirjoittaessani,
että tuo kuvassa näkyvä huivini on myös 
kuvattu elokuussa samaisessa paikassa.
Postauksen siitä voi kurkata *tästä*.


Hihi! Hrrr...


Ohje näihin sukkiin on 
tosiaan saatavilla ilmaiseksi 
ja jos ohjeen haluaa ladata PDF-tiedostona,
niin sekään ei paljoa maksa *Ravelryssa*.
Myös Novitan Kevät 2017 -lehdessä ohje on,
kuten jo mainitsin.




Kauniit sukat, vaikka itse sanonkin.
Eivät ehkä jokaisen värisilmää miellytä,
mutta minusta näissä on sopivasti
hillittyä ja hillitöntä!
Kotoisa on se sana, jota käyttäisin.

Ja vaikka näiden neulomisessa oli 
vähän kaikenlaisia hidasteita matkalla,
kuten kipeytynyt olkapää, joulu, muut projektit 
ja väliaikainen innostuksen puute,
niin valmistumista ei tarvinnut silti hetkeäkään epäillä.
Ja näissä sukissa oli jo vähän haastettakin
kun nuo kuviot eivät ole mitään pieniä ja nopeita tehdä.
Lopputulos on kaiken vaivan arvoinen!

Että enköhän mie voi nämä ihan hyvällä 
omallatunnolla johonkin lahjapakettiin kääriä.
Vai mitäs sie tuumaat?
;)

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa 
ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
<3

Muistakaas muuten käydä tutustumassa 
vielä ehtii mukaan oikein hyvin!