lauantai 30. joulukuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet


Taas on aika astua uuteen vuoteen,
ja tällä kertaa teen sen hyvillä mielin.
Takana on tapahtumarikas vuosi,
josta päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus.
Ylä- ja alamäistä huolimatta 
on ollut onnea ja iloa, onnistumisiakin.
Loppujen lopuksi kaikki on hyvin.

Ja mitä bloggaamiseen tulee,
niin se on tuntunut kivemmalta kuin koskaan!
On ollut ihana tehdä käsitöitä,
seurata inspiroivia blogeja ja kirjoittaa itse.
Mie oikeesti nautin tästä ihan simona!
On myös ollut hauska huomata,
että min jutuista on ollut iloa muillekin
- kiitos siitä, että jaksatte täällä käydä!
Jaettu ilo on paras ilo.
;)


Uutta sukkaa pukkaa jo... ;)



Voin luvata, ettei käsitöiden tekeminen 
ensi vuonnakaan tyssää 
- ei ainakaan, jos se langoista on kiinni.

Joulupukki toi miulle nimittäin 
aika mahtavan kasan lankoja.
Taisin olla kiltti!

Vähän luulen, että ensi vuonna ei kauhesti 
tartte ite lankoja ostella,
kun on nää uudet ja vanhojakin on vielä.
:D




Lisäksi joulupukki toi miulle myös 
hartaasti toivomani Lumi Karmitsan kirjan
Jeeee!

Näette todennäköisesti kirjan malleilla 
tehtyjä juttuja tulevaisuudessa.

Samoin näette myös toivottavasti 
nämä Finlandia-sukat valmiina.
Ovathan ne edistyneet jo sen verran,
että varret ovat valmiina,
mutta vähän ikuisuusprojekti tää on.
:D




Ja mitäs vielä uskaltaisin ns. luvata ensi vuodelle?

No ois mulla yks uus juttu!


Sipulista istutettu Amaryllis 'Red Pearl'
ilostutti auenneilla kukilla jouluaamuna!
 


Miehän oon ollu aina kiinnostunu kaikenlaisesta 
vihreän peukaloinnista.
Äiteen kukkapenkkejä sun muita oon ihastellu 
niin kauan kuin voin vaan muistaa,
ja olen ollut mm. yläasteella kaks viikkoa 
TET-harjottelussa kukkakaupassa,
 ja lisäksi oon ollu kaks kesää 
hautausmaalla kausityöntekijänä.

Vähän jotain siis tiedänkin kasveista,
vaikka kovin vähän oon itse ehtinyt 
mitään istutella ja kokeilla koskaan.
Vaikka yhdessä vaiheessa ois ollu kokonainen 
pihakin käytettävissä,
niin en ollut kesäisin sitä säännöllisesti hoitamassa.

Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa,
että asunnossamme on iso ja vasta remontoitu 
parveke, jonne aion istutuksia ensi vuonna laittaa.
Luvassa on siis käsitöiden lisäksi kukkaintoilua!




Kevääksi olen jo narsissit istuttanut
ihan kokeilumielessä.
Katsotaan, ovatko ne paleltuneet tms. vai 
saanko iloita keltaisesta kukkaloistosta.
(Sipulipussi oli joku sekoitus, pitäis tulla erilaisia!)




Ja kun kerran kokeilun makuun olen päässyt,
niin aion yrittää myös täksi jouluksi hankkimieni 
amaryllisten ja hyasinttien uudelleen kukittamista!
Ne pääsevät keväällä kaikki partsille.

Olen jo ohjeistuksen tähän hommaan pääpiirteittäin 
selvittänyt (ja jääkaapin oveen ohjelapun laittanut),
mutta jos sulla on joku kuningasniksi tähän,
niin otan vastaan!

Hyasinttejahan en ensi jouluksi siis yritä kukittaa,
vaan ne saavat jäädä parvekkeelle.
Kukkivat koska kukkivat - jos ylipäätään kukkivat!
Mutta amaryllikset otan syksyllä sisään,
annan niiden olla pari kuukautta levossa pimeässä,
ja marraskuussa istutan ne uuteen multaan ikkunalle,
ja toivon parasta.

Ylipäätään aion nyt ihan vaan 
kokeilla ensi vuonna, onnistuuko mikään!




Ois ihana saada kaikki kolme amaryllista 
samaan asetelman ensi jouluksi,
mutta katsotaan kuinka käy.
Saahan sitä haaveilla!

Valkoisen amarylliksen 
kukkavana muuten katkesi yhtenä yönä, 
kun se oli liiasta 
kastelusta kasvattanut turhan pitkän ja hennon varren.
Noo, menee se maljakossakin.
Seuraavalla kerralla,
ja nyt viimeisimmän alesta hankkimani 
amarylliksen kanssa osaan olla kastelematta.

Ja hei, mun yks marraskuunkaktus tekee 
nyt nuppuja, vaikka ne on kaikki kolme näyttäny 
koko vuoden iha kehäraakeilta!

Hih, ihan tuntuu jo siltä,
että kevät vois kohta tulla!

Jos sitä ennen nyt kuitenkin 
toivottaisin teille oikein ihanaa,
onnellista ja siunattua uutta vuotta 2018!
<3

Nähdään ensi vuonna!
Muistakaa osallistua *sukka-arvontaan*!