lauantai 23. joulukuuta 2017

23. luukku: Joulurukous


Niin ihanaa kuin joulunaika onkin,
on se myös joskus raskasta ja stressaavaa, 
aikatauluttamista ja pennien pyörittelyä.

Jouluun kohdistuu kovasti toiveita, odotuksia
ja jopa velvoitteita.

Itsellekin tämä aattona konkretisoituu, 
kun on käytävä useassa paikassa ja
sovitettava monen ihmisen aikatauluja yhteen.
Tämä viimeksi mainittu 
tuottaa aina vähän ärtymystä ennen h-hetkeä.

Lisäksi tänä vuonna on vähän haikea olo,
kun olen ekaa kertaa poissa oman perheen parista 
jouluaattona.
Joulupäivänä toki ollaan kaikki koolla,
mutta aatto on nyt erilainen.
Ja on tässä muutama muukin asia vähän mielen päällä.

Siispä ajattelin, 
että 23. luukussa voisi hetken hengähtää,
sytyttää kynttilän 
ja pysähtyä joulun sanoman äärelle 
pienen rukouksen johdattamana.





Pyhä Jumala, taivaallinen Isä,
päivän sana kuuluu tänään: 
"Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."
(Joh. 3:30)

Anna meille kiireen, huolien ja valmistelujen 
keskellä hetki aikaa pysähtyä seimen äärelle.
Muistuta meitä siitä, että kaikki on jo valmista.
Muistuta, että meidän ei tarvitse olla täydellisiä,
meidän ei tarvitse ehtiä ja muistaa kaikkea,
meidän ei tarvitse suorittaa joulua.

Auta meitä muistamaan tämä myös ihmissuhteissamme,
ettemme kohdistaisi toisiimme liikaa odotuksia,
emmekä jäisi kiinni katkeruuteen ja niihin 
ikäviin tunteisiin,
jotka saattavat joulun aikana nousta pintaan.
Opeta meitä antamaan anteeksi.
Auta meitä olemaan armollisia toinen toisiamme 
ja itseämme kohtaan,
jotta se rakkaus, jota olet meitä kohtaan osoittanut,
olisi juhlamme keskipiste.

Niin, ja ulos kun katson tuohon lumipyryyn,
esitän myös pyynnön siitä,
että tieliikenteessä olisi enkeleitä matkassa!

Rakas Jumala, tänä jouluna
pyydän koteihin rauhaa ja sinun sanasi valoa.
Pyydän, että luot toivoa myös niihin koteihin,
joissa joulua vietetään yksin tai surun keskellä.
Anna meille vapaus ja uskallus iloita!

Sinä olet antanut ainoan poikasi,
jottei yksikään, joka sinuun uskoo,
joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

Siitä me kiitämme.
Siunaa meidän juhlamme.
Aamen.




Siunausta aatonaattoon ja turvallista 
matkaa kaikille,
jotka tuolla lumisateessa tänään ajelevat!
<3