perjantai 3. marraskuuta 2017

Metsäretket-lapaset


Vaikka yritän neuloa nyt mahdollisimman vähän,
niin sitkeästi vähän kerrallaan tein
kuitenkin yhdet lapaset valmiiksi,
koska halusin ne pois kuljeksimasta.
(Ja koska vieroitusoireet neulonnasta olivat aika kovat.
Nyt vähän jo helpottaa, kun on keksinyt muuta tekemistä.)




Näitä lapasia minun ei ollut 
oikeastaan edes tarkoitus neuloa,
mutta *Metsäretket-sukkien* jälkeen 
tarjoutunut mahdollisuus lapastenkin 
yhteisneulontaan houkutteli muutaman päivän
pähkäilyn jälkeen mukaan.




Malli on siis Niina Laitisen Metsäretket,
joiden ohje on ladattavissa ilmaiseksi 
*Ravelrysta* ja löytyy myös 

Lankana 7 veljestä, puikot 3,5.





Näistä ei nyt sen kummempaa kerrottavaa ole.
Ainoan poikkeuksen ohjeessa tein peukaloiden kohdalla.
En jaksanut tehdä enää kirjoneuletta, 
joten niistä tuli yksiväriset.
Värit näissä ovat ehkä vähän kovat ja kylmät,
mutta sopivat tähän marraskuun alkuun.
Mie nautin, kun on pakkasta ja kuulaita päiviä.
On niin kaunista,
kun ohut lumikerroskin valaisee maiseman.

Kauniita ovat myös nämä ruusut,
joita lähetän teille näin ruudun välityksellä
perjantain kunniaksi.
;)




<3

Ja tässä vielä vähän kynttilänvaloa viikonloppuun.
Kynttilöistä puheen ollen,
sunnuntaina postailen lisää kynttiläjuttuja.




Pysykää siis kuulolla.

Rentouttavaa viikonloppua ja rauhaisaa pyhäinpäivää!
<3