tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäissukat

Osallistuinpa taas Niina Laitisen 
järjestämään yhteisneulontaan
 tässä pääsiäisen tienoilla.
Sen tuloksena syntyivät nämä 
Pääsiäissukat.




Ohje on jo kokonaisuudessaan 
saatavilla *Ravelrysta*.

Se on 7-veljestä langalle ja 
puikkosuositus on 3,5,
mutta sukat tehneenä suosittelisin 
kirjoneuleosuuksille nelosen puikkoja.

Höyryttäminen ja venyttely auttoivat kyllä,
mutta silti ois voinut olla vähän väljemmät,
kun eivät itselleni jää.

Ohjeen mukaiset sukat ovat kokoa 39,
mutta nää min on kyllä nyt jotain 38-39.




Ensin ajattelin olla osallistumatta koko yhteisneulontaan,
mutta enhän minä sitten malttanut olla osallistumatta.

Tosin tietysti palmusunnuntaina unohdin koko 
yhteisneulonnan alkamisen,
 ja havahduin yhdeltätoista yöllä siihen,
etten ollut katsonut edes lankoja valmiiksi.

Siispä nappasin hyppysiini ekana silmiin osuvan
 värikkään satsin jämäkeriä ja 
täyden oranssin kerän,
mitkä olin eritellyt sivuun ihan 
muita juttuja ajatellen,
ja aloin vaan neuloa.
:D




Hetken mielijohteessa tehty valinta kannatti,
pääsiäisen väriset sukat niillä jämillä tuli! 

Täytyy kuitenkin tunnustaa,
että lampaat ja puput aiheuttivat värien osalta
sen verran päänvaivaa,
että turvauduin lopulta tuohon mustaan,
jota ei muuten olisi käyttänyt ollenkaan.
Musta tuo kivasti kontrastia väreille.

Lampaiden naamat keksin silmukoida mustalla 
ihan vasta viime metreillä.
Varsien ja teräosien väritys 
onkin nyt paremmin tasapainossa,
vaikka tuo lampaiden taustalla oleva vihreä 
ei ole ihan sitä mitä hain.
Mutta ei ollut muuta vihreää riittävästi,
ja halusin välttämättä lampaat laitumelle...
Pässi mikä pässi neuloja itsekin siis välillä,
itsepäinen.
;)




Pupujen taustaväri 
(ainut joka tuohon pätkään saattoi riittää)
taas määritti pupujen värityksen.
Valkoinen ei olisi erottunut keltaisen seasta kauniisti.




Oli taas kiva ohje neuloa,
mutta väreissä oli aikamoinen sommitteleminen!
Viimeisessä kuviossa tuo luumunpunaisempi violettikin
 loppui kesken, ja jouduin jatkamaan pinkillä.
Tämän olin kuitenkin 
langan loppumisen varalta suunnitellut etukäteen.
Ja se näyttää onneksi just niin kivalta kuin 
kuvittelinkin!
Ja silmukointijälkeen olen tyytyväinen.
Silmukointi alkoi vihdoin sujua,
kiitos vinkin, jonka sain jokin aika sitten
 ystävälliseltä sielulta instagramin puolella.
:)

Hih.
Nämä olivat oikein sopivat sukat valmistuviksi
pääsiäis- eli riemuviikolla.
Nyt vaan tarttis löytää ihminen,
joka huolis laittaa nää jalkaansa.
Täytyypä kysellä.
:D

Olittekos te mukana tässä yhteisneulonnassa 
tai teittekö pääsiäisen kunniaksi muuten 
värikkäitä sukkia tai muita luomuksia?
:)

Ps. Tervetuloa uudet lukijat ja iiiiso kiitos 
kommenteista ja postauksen kurkkailuista,
siitä tuli yhdessä illassa 
suosituin teksti ikinä min blogissa!
<3