perjantai 7. huhtikuuta 2017

Pääsiäisjuttuja palmusunnuntaiksi

Sehän on ihan tänä viikonloppuna,
 palmusunnuntai.

Mie havahduin tällä viikolla siihen,
että hei,
ekaa kertaa ikinä voin laittaa ihan omassa 
kotona jotain pääsiäiskoristeluja,
kun olen tosiaan omassa kotona,
 enkä muiden nurkissa.
Niitähän ehtisi jopa ihan itte ihastella!
:)




Sen kunniaksi järjestin tiput riviin 
vartioimaan rairuohovenettä
ja hain muutaman pajunoksan.

Ihan koko kämppää en siis alkanut koristelemaan,
mutta jotain pientä kivaa on kiva laittaa.

Näyttää minusta ihan siltä,
että tirppasilla ois kuoroharkat
meneillään!
Saisivat vähän lauleskellakin,
että rairuoho varmasti itää.




Pajunoksat koristelin mitä-kaapista-löytyy-menetelmällä.

Paperiruusu, lahjapakettiruusukkeita, silkkinauhaa,
pyykkipoikasydän...

Oli sellainen fiilis,
että yksinkertainen on kaunista.
Oranssi pullokin on jo itsessään koristeellinen,
ja tavoistani poiketen kaivoin nuo virkatut
pienet pitsiliinatkin esiin.
Retropurnukatkin pääsivät paraatipaikalle, 
kun ovat niin teemaan sopivan värisiä.

Omaan silmään näytti kivalta,
vaikkei nyt ollutkaan monivärisiä höyheniä sun
muita tilpehöörejä.




Ihan kuin tulevan pääsiäisen kunniaksi myös ikkunan 
edessä kukkia on niin mahottoman paljon.
Saintpauliat ovat kukkineet jo monta viikkoa.
Synttärilahjaksi sain, veljentytön 3v. valitsemat.

Käsityökattilassa on sen sijaan jotain 
ihan kummallista - ei yhtään pääsiäisen tai 
meikäläisen väristä,
mutta sinisen ystävälle tulevatkin nämä.
Kokeilussa Regian 6-säikeinen sukkalanka.




Mutta lattialla sen sijaan on tilapäisesti
kuvan ottamista ja tilannekatsausta varten 
paljon jotain kirkasta ja värikylläistä.
Mitäs kummaa?




Juu-u.
Muutama pala on tullut lisää,
ja lisää näitä tulee vastakin!
Projektin etenemisestä kertoilen sitä mukaa,
kun kerrottavaa on.

Toistaiseksi koukku saa heilua vielä tovin.
Näitä ruutuja on kyllä kiva tehdä aina 
välitöinä, yksi silloin ja toinen tällöin,
sitten niitä alkaakin yhtäkkiä olla iso kasa.

Kai siitä nyt pienempi tai isompi peitto on tulossa.
Katsotaan, kuinka pitkälle lankaa riittää.




Tällaisia fiilistelykuvia tällä kertaa.

Oikein hyvää ja rauhallista viikonloppua 
ja siunattua palmusunnuntaita kaikille!
<3

Mie aion ainakin syödä muutaman pääsiäismunan.
Ne symboloivat muuten elämää ja hedelmällisyyttä,
kuten tiput, rairuoho ja pääsiäispuputkin.
Mutta toisaalta pääsiäismunat symboloivat myös
 Jeesuksen tyhjää hautaa ja 
uutta elämää Kristuksessa.
Pajunoksat taas ovat korvaavia palmunoksille,
jotka symboloivat toivoa ja voittoa.

Tiesittekös?
:)