keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväsukat

Niina Laitisen Ystävänpäiväsukkien 
yhteisneulonta facebookissa jatkunee 
vielä monilla,
kun on ohje on 38-39 koon jalkaan.

Minun kohdallani kävi jälleen niin,
että ajoissahan se oli leikki lopetettava,
jotta saisin saajansa jalkaan sopivat sukat
kokoa 37.

Eli valmista tuli taas ajoissa.




Täytyy kyllä sanoa,
että ekaa kertaa pitkään aikaan meinasi 
värien suhteen usko loppua.
Matkan varrella tuntui,
että eivät nämä nyt oikein käy yhteen,
kun violetti osuus toisessa kuviolangassa 
tuntui alituiseen hukkuvan tummansiniseen taustaan.
Lisäksi tuo tummansininen mulla nyt tökkii 
muuten vaan.

Onneksi uskoin kuitenkin sitä visiotani siitä,
että kokonaisuus näyttäisi kivalta,
kun loppuun asti vaan pääsisin.
:)




Lankoina siis kirkkaan valkoista ja
 väreistä poistuvaa tummansinistä Nallea
sekä Nalle Taikaa.
Siniseen taustaan päädyin siksi,
että mulla ei ollut kotona mitään väriä 
kahta kerää ja rahat vähissä 
kaivelin Novitan tehtaanmyymälän alelaareja...
:D

Kotona tätä sinistä sitten mallailin ties 
minkä väristen lankojen kanssa ja pitkään 
pähkäilin vaihtoehtoja valkoisen kuviovärin kaveriksi.
Kirkkaan vihreä oli aluksi ajatuksissa,
mutta se ei näyttänytkään niin kivalta
kuin olin kuvitellut.
Päädyin sitten lopulta tähän Taikaan.

Tällä kertaa useamman päivän pähkäilyn 
ja olosuhteiden tulosta nämä värivalinnat siis!




Kolmosen puikoilla neuloin ja tämä 
on se ns. normaalin pohkeen koko eli 35-40cm.
Ohjeesta en jälleen poikennut juurikaan.

Tosin jätin aika monesta kolmivärisestä 
kuviosta toisen kuviovärin pois,
koska kolmella värillä neulominen on hidasta,
silmukoida en jaksa jälkikäteen,
ja tuon Taika-langan tummien 
osuuksien osuessa kohdalle yksittäiset 
silmukat eivät olisi erottuneet ollenkaan.

Kantapään jälkeiseen ekassa sydänkuvioraidassa,
joka on muuten ihan mun lempparikuvioraita
näissä sukissa,
neuloin pienet sydämet ja kuviot ilman "reikiä",
eli ilman yksittäisiä pohjavärillä neulottuja
silmukoita.
:D

Ehkä kuvion itse tehneet ymmärtävät,
mitä tarkoitan.




Nuo ylemmät kuvat on otettu ennen höyryttämistä.
Oli kiire ottaa kuvat päivän hämärtyessä,
joten lakanoiden silitys ja samalla näiden 
höyryttäminen sai odottaa.

Tässä alla höyrytetyt sukat,
joissa kuviot ovat tasoittuneet.
Vaikka eipä pelkkien kuvien perusteella
eroa huomaa!




Vähän luulen,
että nää sukat on äiteen tän vuoden synttärilahja.
Täytyy kyllä jossain vaiheessa tehdä toisetkin
(omasta mielestä) kivemmilla väreillä,
koska sukkamalli on aivan ihana.

Ja hei, asiasta kukkaruukkuun,
kattokaa kuinka herkulliset kerät posti toi mulle!
En yleensä tykkää keräkuvia postailla,
mutta nyt täytyi.
Nam!




Tein nimittäin ekaa kertaa ikinä 
tilauksen Lankamaailmaan.
Tilasin sukkalankoja, nää on jotain öö...
Sock 4 ja Strömpegarn Magic 50g Hjertegarn?
Niin siellä sivuilla ja tilauksessa luki.
Nää oli poistuvia värejä.
:D

Enivei. Emmie noin hianoi nimiä osaa,
mutta nää on ihanan pehmeää 4-säikeistä sukkalankaa!
Halusin kokeilla jotain ihan uutta.
Novitalla ei myöskään oo tällä hetkellä 
värivalikoimassa yhtään tuollaista oikeansävyistä 
violettia sukkalankaa,
jota tarvitsen yhteen sukkaprojektiin.
Keltainen lanka taas oli niin ihanan aurinkoinen,
etten voinut vastustaa.

Mutta jaa, nyt en osaa sanoa,
mitä seuraavaksi tapahtuu.
Veljenpojan synttärisukat ovat 
tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä,
mutta onhan noita puikkoja vapaana.
Ainakin sitten,
kun purkaan yhden lapashirvityksen.
:D

Ja blogihan täyttää perjantaina 2v!
Ehkä on synttäriarvontaa tiedossa.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
;)