tiistai 17. tammikuuta 2017

Geokätköilyä ja käsitöitä

Tällä kertaa vähän erilainen postaus.
Ajattelin jakaa vähän juttuja toisesta 
rakkaasta harrastuksestani,
geokätköilystä,
jonka olen itse asiassa yhdistänyt myös käsitöihin.
Siitä postauksen lopussa lisää.




Olen maininnut geokätköilyn joskus aikaisemminkin,
mutten ole valottanut asiaa tarkemmin.
Olen harrastanut kätköilyä vuodesta 2012.
Miehen kanssa yhdessä harrastamme,
hänhän se minut siihen sai innostumaan.

Lyhyesti selitettynä geokätköily on ulkoilmaharrastus,
jossa gps-laitteen tai puhelimeen ladattavan sovelluksen 
avulla etsitään toisten kätköilijöiden 
piilottamia purkkeja tietyistä koordinaateista.

Ja tähän voin sopivasti mainostaa,
että mieheni tekee kätköilyaiheisia
videoita YouTubeen: *Defen kanava*
Siellä on mm. opetusvideoita aloittelijoille,
ihan lähtien siitä *Mikä on geokätkö*.

Sieltä löytyy kaikki tarvittava tieto 
kätköilyn aloittamiseen ja on siellä 
kokeneemmillekin harrastajille katseltavaa.

Saatanpa minäkin vilahtaa joissain videoissa.
;)




En nyt itse kerro harrastuksesta sinänsä sen enempää.
Mutta kiva harrastus siis.
Koukussa ollaan.

Geokätköilystä sanotaan,
että se vie sinut paikkoihin,
joissa et muuten ikinä kävisi.
Se pitää todella paikkansa!
Siinä on ehkä yksi syy sille,
miksi tykästyin harrastukseen.

Kätköily on todellakin vienyt minut 
mitä erilaisimpiin paikkoihin.
Tähän postaukseen keräsin kauniita maisemia,
joita on tullut kätköillessä kuvattua,
mutta on sitä tullut jonkun pakasterasian perässä rämmittyä 
keskellä yötä ja metsää kaatosateessa,
ryömittyä juuri minun mentävässä ojaputkessa
hämähäkkien seassa ja käveltyä parinkymmenen kilsan 
hankalaa suolenkkiä, yritetty ratkoa koordinaatteja 
monta kuukautta jälleen yhden rasian takia...

Mutta,
se on ollut sen arvoista.
Itsensä ylittämistä,
joskus tiimityötä,
aikaa ja vaivaa vievää hommaa.
Välillä taas helppoa naps ja kops -hommaa.




Vähän päälle 3000 kätköä on löydettynä 
tällä hetkellä.

Ja monta hienoa ja vähemmän hienoa paikkaa on tullut nähtyä.
Erilaisia toteutuksia, erikokoisia purkkeja, maisemia,
uusia paikkoja, luonnon ihmeitä, kivoja reissuja 
isommallakin porukalla.
Yksi ihan paras juttu kätköilyssä on myös se,
että kätköilyn kautta tutustuu halutessaan 
uusiin ihmisiin.

Harrastus myös sopii kaikenikäisille ja kaiken kuntoisille.
Ja kätköjä on eri vaikeusasteisia niin löytämisen kannalta 
kuin maastollisestikin.
Ja harrastaa voi koska haluaa,
ei ole aikaan sidottua.




Kaikille on kaikkea siis.
Ikävää tässä harrastuksessa on lähinnä se,
että on myös niitä,
jotka syystä tai toisesta käyvät tuhoamassa 
kätköjä - toiset huvikseen, toiset tietämättään.
On sitä kaikkia eritteitäkin tullut vastaan...

Noh, kaikella on puolensa ja puolensa.




Tässä pari erikoista luonnonmuovaamaa paikkaa,
joissa olen vieraillut.




Mutta ne käsityöt ja geokätköily.
Miten ne nyt voi yhdistää,
muuten kuin ottamalla reissuille 
matkaneuleen mukaan autoon?
(Sitäkin sattuu...)

Noh.
Geokätköjä on eri tyyppisiä.
Yksi kätkötyyppi on mysteerikätkö,
jonka ideana on ratkaista kätkön koordinaatit,
eli niitä ei ole valmiiksi annettu.
Koska mysteereitä ja niiden ratkontatapoja
on laidasta laitaan,
niin miksipä ei olisi myös käsityöaiheisia
mysteereitä?

Muutamia sellaisia nähtyäni halusin 
pari vuotta sitten tehdä itsekin 
sellaisen. 
Siitä se ajatus sitten lähti.

Aloitin Kätköilyä käsitöiden ystäville -nimisen 
helpohkon mysteerikätkösarjan,
johon julkaistiin vastikään neljäs kätkö.
Ja lisää on tulossa joskus taas.
Tässä linkit teille käsitöitä harrastaville 
geokolleegoille tai muuten vain kiinnostuneille:


Miltä näyttää,
osaisitteko ratkoa?
;)

Kätköt sijaitsevat Kouvolan alueella.

Olen yrittänyt tehdä näistä sellaisia,
että käsitöitä harrastamatonkin voi nämä ratkaista.

Ja oon mie joskus jonkun camo-pussukan ommellut 
kätkörasialle,
siitä ei vaan oo kuvaa tallessa.
Vähän mietiskelen,
pitäisikö sitten viidennelle purnukalle,
kun sen joskus saan aikaiseksi, 
keksiä FTF:n 
(first to find, eka löytäjä) 
saajalle joku palkinto.
Villasukat?
Tai pitäisikö purkista tehdä jotenkin erikoinen?
;)




Tätä jään pohtimaan.
Tämä oli nyt tämmöinen postaus
tällä kertaa.

Mitäs tykkäsitte?
Harrastatko itse geokätköilyä 
tai oletko kuullut tai kiinnostunut
harrastuksesta?
Oletko itse tehnyt käsityömysteereitä tai
käsitöihin jollakin tapaa liittyviä kätköjä?
Tai ratkonut kässämysteereitä?
Noita min myssejä saa myös kommentoida.

Kerro ihmeessä,
ois kiva kuulla muiden kätköilevien 
käsityöharrastajien ajatuksia.
:)