maanantai 21. marraskuuta 2016

Pitkää pitsiä

Ystävän toiveena oli 
vaaleat pitsisukat,
joita voisi käyttää saappaissakin.




Selailin aikani kaikenlaisia ohjeita 
mutta päädyin lopulta tähän
tuttuun ja turvalliseen
Novitan Sukkalehden Punaisten pitsisukkien 

Samalla ohjeella olen tehnyt yhdet sukat 
aikaisemminkin.

Nyt tein kuitenkin pidemmät sukat kuin ohjeessa 
ja resorin tein 2 oikein 1 nurin.
En myöskään jatkanut nurjia "raitoja" pitsin 
molemmin puolin enää kantapään jälkeen.
Se oli oikeastaan vahinko,
mutta asian huomatessani totesin,
että hyvältä näyttää ilmankin.

 


Puikot 3,5 varressa ja nilkasta eteenpäin puikot 3.
Vahvistettu kantapää ja kärjissä leveä nauhakavennus.
Koko 38.

Pitsikuvio on yksinkertainen ja kaunis 
ja sopi minun mielestäni tähän vaaleanharmaaseen
seiskaveikkaan.

 


Tarkoitus oli neuloa nämä joululahjaksi 
mutta eivätköhän nämä pääse jo pian käyttöön.

Toivon mukaan myös mystinen "vaalea" väri 
kattaa tällaisen vaalenharmaan,
joka taittuu vähän beigeen tietyssä valossa.
Valkoisia sukkia en nimittäin saapassukiksi tee,
enkä kyllä mielelläni muutenkaan.
(Paitsi joskus, onhan ne nättejä.)
Valkoisten sukkien pohjan väri 
vaan muuttuu kummasti käytössä.
:D 

Mukavaa alkanutta viikkoa!
Siitäkin taitaa tulla harmaa.
Ja sateinen,
kun se ihana valkoinen lumi 
suli pois meiltäkin.
 Mutta ei anneta sen lannistaa,
eihän?