perjantai 18. marraskuuta 2016

Miehen lempparisukat

Ne ovat aina jalassa kotona. 
Muita villasukkia on varmaan 
viisitoista paria mutta nämä ovat 
ne the sukat




Kun syksy tulee,
nämä kaivetaan kaapista esiin ja niitä
pidetään kevääseen asti.
Toki välillä pestään.

Kyseessä ovat siis miehen lempparisukat,
jotka täyttävät tänä jouluna viisi vuotta.
Vai teinkö peräti syksyn synttärilahjaksi silloin?
Apua. En muista.
:D



Seurustelun alkuaikoina tekemäni sukat ovat 
siis palvelleet hyvin.
Ei reikiä, eivät ole kulahtaneet, pysyvät muodossaan,
ovat kerta kaikkiaan sopivat.
Ja kivannäköiset.
Villasukkien kohdalla "en tykkää värikkäistä raitasukista" 
-periaate ei kuulemma päde.



Nämä on tehty jostain äiskän lankavaraston 
jämäseiskaveikoista ja muistaakseni tein nämä 
vielä metallisilla 2,5 sukkapuikoilla
14 silmukkaa per puikko.

Pitihän poikaystävän nyt kunnon villasukat saada.
Ja tässä ollaan, naimisissa ja sukatkin ehjinä vielä.
Ihanaa.
<3



Enpä ole vielä tehnytkään näiden lisäksi kuin yhdet 
toiset villasukat hänelle.
Ne on tehty blogin pitämisen aikaan,
itse asiassa viime uutenavuotena,
joten niistä onkin *postaus* olemassa.

Ne ovat ne toiset sukat,
mitä mies käyttää enemmän
ulkoiluvillasukkina.
:D 

Toki välillä molempia käytetään sekä että.
Mutta kyllä nämä punasävyiset
 ne suosikkisukat mitä ilmeisimmin ovat.

Mitenkäs teillä muilla,
onko puolisolla lempparisukkia?
Ovatko ne teidän tekemiä? 
Milloin ne on tehty?
Onko niillä jokin hauska tarina?

Voisin melkein haastaa teidät tekemään 
oman postauksen aiheesta!
Kertokaa kommentteihin,
jos otatte kopin!
 Voi tehdä halutessaan myös omista lemppareista. 
;) 

Mukavaa viikonloppua!