lauantai 29. lokakuuta 2016

Kesäillanvalssia lokakuussa

Kun näin näiden sukkien mallin 
ensimmäisen kerran,
tiesin heti,
että haluan tehdä nämä.




Sukkamalli on Niina Laitisen Kesäillanvalssi. 
Ohje löytyy maksullisena *ravelrysta*

tämä malli sisältyi siihen.
Kyseisessä kokoelmassa on kolme muuta kaunista mallia myös.
Voin melkein luvata,
että niistä jokaisen näette minun versioinani täällä 
jossakin vaiheessa.

Ja ihan huvikseni mainostan,
en tästä mitään saa (paitsi hyvän mielen).
Mie oon vaan niin tykästyny Nipin ohjeisiin. 
:)
 


Täytyy kyllä sanoa,
että alkuperäisen mallin valkoinen sopi 
ehkä näihin paremmin kuin tämä vihreä.

Tai sitten minusta vain kaikki tuntuu tällä hetkellä 
tummalta ja ankealta, 
niin näyttää, 
että tämä pitsikuviokin hukkuu tähän vihreän sävyyn.



Mutta nätit sukat tästäkin väristä tuli,
vaikkakaan ei niin raikkaat. 
Koko 38, kolmosen puikot, Nalle-lankaa.
Tein pidemmät varret kuin ohjeessa,
koska muuten ne olisivat jääneet 
varsin lyhyiksi.




Ohje oli mukavan simppeli. 
Toisen sukan kanssa taistelin kuitenkin 
moneen otteeseen.

Unohdin tehdä langankiertoja ja 
piti purata vähän väliä.
Sitten olin 
jo päätellyt ja höyryttänyt molemmat sukat
ennen kuin huomasin,
että toisen sukan kärjen pitsikuvion kavennusosa 
oli mennyt väärään kohtaan.
Olen muutenkin ollut ihan hajamielinen viimeaikoina.

Purkamista siis riitti.
Mutta sehän kuuluu harrastuksen luonteeseen.
:)

Hih. Taidan tänä viikonloppuna laittaa jo jouluvalot
parvekkeen kaiteeseen.
Saa vähän tuiketta tähän pimeään sateeseen.

Mitenkäs muilla,
onko varmoja keinoja syksyn synkkyyden 
voittamiseen?
:)