tiistai 23. helmikuuta 2016

Kohoneulelapaset


Tuskailin tuossa,
että olen onnistunut 
sotkemaan suurin piirtein kaikki lapaseni.
Ainakin ne ovat jo vähän nuhjuisia.
Ehjiä ihme kyllä silti!
Sen siitä saa,
kun harrastaa geokätköilyä.
Kanssaharrastajat ymmärtävät.
;) 

Mutta sitten tuumailin hetkisen,
että toisaalta siinä on hyvä syy 
tehdä itselle uudet lapaset. 
Käyttötavaraahan ne ovat.




Olin pitkän aikaa vilkuillut 

Silti mallin aloittaminen aina tyssäsi siihen,
että luin hutaisten ohjeen,
jossa lapaset neulottaisiin 
tasona ja ommeltaisiin 
vasta sitten sivusaumoistaan yhteen.

Tällä kertaa tutkailin ohjetta 
tarkemmin ja tajusin,
ettei näitä olekaan pakko neuloa tasona.

Ilmeisesti ohjeen idea on se,
että voidaan neuloa koko ajan oikeaa 
mutta minusta tasona neulominen 
olisi ollut ihan tyhmää.
Inhoan nimittäin saumojen ompelemista.

 


Siispä neuloin nämä pyörönä 
ja ihan vaan nuo silmukat nurin,
jotka nurjalla puolella ohjeessa 
ovat oikein.
Muutoinhan ohje ei muutu miksikään,
eikä neulominen tuota mitään 
ongelmia.

Kuvallisesta ohjeesta myös suoraan näkee,
miten pintakuvio etenee.
Sen oppii muuten ulkoa neljän 
ekan kierroksen aikana.

 


 Loppujen lopuksi näitä olikin 
sitten tosi kiva neuloa.
Koko ajan tapahtui jotain mutta 
silti ei tarvinnut kytätä ohjetta.

Värivalintakin oli ihan hyvä,
vaikka pitkään epäröin näiden kanssa. 
Lapaset saavatkin olla vähän sellaiset,
etteivät pienestä liasta säikähdä.
Ja talvisinhan näille eniten on käyttöä,
joten tummat värit sopivat hyvin,
vaikka nyt se kevät jo 
tuolla kovaa vauhtia tulee...

Mukavaa viikkoa!
:)

Ja tervetuloa kaikki 
uudet lukijat!
Teitä on tullut useampi 
nyt pienen ajan sisällä.
Kivaa,
että olette jääneet seurailemaan!
<3