maanantai 31. elokuuta 2015

Petroolinsinistä


Petroolinsiniset raitasukat.



Koko about 43. 
Puikot 3,5 ja 12s/puikko.



Näistä tuli jotenki tosi kivan näköset, 
tykkään väreistä.
Raidatkin asettuivat ihan hyvin, 
vaikka ajatelin ensin, 
että ne tulevat ihan hassusti.




Lankana oli kokeilussa Novitan Jussia. 
Tuntui ihan samalta neuloa kuin perusveikkakin. 
En tiedä, kuinka kestävää tuo on, 
mutta ei ollut ainakaan hinnalla pilattu. 
Ja ehkä saan sitten neuloa uudet sukat 
seuraavaksi jouluksi, 
jos siihen mennessä hajoavat!
:)

Ps. Bussissa neulominen on pitkästä aikaa ihan jees.
Ihmisiä hymyilyttää. 
Lisäksi joku uskaltaa istua viereen, 
kun on villasukka tekeillä. 
Ei voi olla paha ihminen? 
:D

lauantai 29. elokuuta 2015

Mystinen pussukansulkija ja saadut sukat

Kaipuun taivaalla 
loistaa kuu,
hallamaillakin 
aurinko nousee,
tuomion tähdet kimaltaa.

- Viikate, Hallamaat


Tuo biisi on soinut jo pari päivää päässä.
Ei se mitään, yksi lempparitsipale Viikatteelta kyllä. 
Ja oon muuten vähän suunnitellut suunnittelevani
Viikate-sukat mutta siitä lisää 
sitten kun aihe on muutakin kuin 
vain ajatuksen tasolla. :D

Noh asiaan. 
Käykää kurkkaamassa ja tykkäämässä meidän 
uudet facebook-sivut! (linkki myös sivun oik. ylär.)
Niin, siihen asiaan:




Tuli sattumalta pussukoista puhe astraliticin kanssa.

Tsekatkaa deviantartista: http://astralitic.deviantart.com/ 
- kaikkee kivaa mitä hän on tehny.

Muistin siinä sitten omistavani tuommoisen härpäkkeen. 
Se on lojunut kangaslaatikossa varmaan kymmenisen vuotta. 
Otin sen tuohon esille, ehkä keksin sille käyttöä! 
Ennsin selvitän kuitenkin,
miten ihmeessä tuommoinen kiinnitetään. 
Saa kertoa, jos siihen on joku idioottivarma 
systeemi ja ohjeet jossain!
:D




Lisäksi sain yllätyksekseni vielä toiset 
ihanat sukat sukkaringin kautta! 
Myöhässä aikataulusta mutta perillä on, 
en valita, kun en noita edes osannut odottaa. 
Notta tattista vaan Venlalle Joensuuhun.
Oikein postiivinen yllätys, minun väriset on.

Mut ei mul muuta täl kertaa. 
Puikoillakin on taas jotain parin päivän 
hämmentävän paussin jälkeen.
;)

PS. Ainokin varmaan tässä syksyn myötä 
alkaa postailemaan taas, 
niin saatte lukea ja katella muidenkin 
kuin minun jorinoita!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Roar


O-ou.
Nyt se Viidakko-lanka pääsi 
ujuttautumaan minunkin lankakoriin, 
kun alelaarista raaskin kerän mukaani napata.
Siitä syntyivätkin sitten
tädin pikku tiikerille tassusukat, 
joita olen koko kesän facebookin villasukkaryhmissä 
ihaillut (ja vihaillut).



Jossain vaiheessa tuntui, 
että kaikki tekevät näitä, 
niin en edes harkinnut tekeväni
 mutta nyt sitten sorruin. 
Ja onhan ne ihan söpöt! 
Toivottavasti saajakin tykkää... 

Sukan koko 30, 
puikot kokoa 3 ja 10 silmukkaa puikolla.
Tassuviirut tein jälkikäteen
 silmukoita jäljitellen.  

ROar!

maanantai 24. elokuuta 2015

Joskus piirrän

Hmmh.
Teenpä paljastuksen. 
Käsitöiden harrastamisen lisäksi 
myös piirrän joskus.
Nykyään tosin paaaaljon vähemmän kuin ennen. 
Kaikelle ei ole aikaa. 
Nyt oli kuitenkin ihan (kiva) pakko, 
kun veli tilasi jatko-osan 
tatuointiinsa, 
niin olihan se suunniteltava...


Kyseessä siis luonnos, 
ei varsinainen viimeistelty kuva.
Helemat todennäkösesti muuttuu paljonkin 
mutta miten,
sen saa tatuoija päättää ja mallailla 
siihen aiempaan kuvaan sopivaksi. 
Tämä tulee siis edellisen kuvan yläpuolelle.

Ehkä saan lopputuloksestakin
kuvan tänne sitten, 
kun se ihossa on.
;)

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Nostalgiaa ja metsänvihreää


Puikoilta kokoa 3,5 tipahtivat
pukin konttiin miesten sukat kokoa 42.
Samalla tajusin,
etten edes omista tavallisia 
sukkapuikkoja kokoa 4!
Olen sekoillut jotain aikaisemmissa postauksissa...
Enivei, 12 silmukkaa aina puikolla.
:)



Lankoina 7-veikan Nostalgiaa ja 
tavallista metsänvihreää. 
On muuten yksi lempisävyistäni vihreästä.
Ja tykkään tästä väriyhdistelmästä!

Olen kuullut jonnii verran haukkuja 
tän värisestä Nostalgiasta, 
ettei se muka sovi minkään värin kanssa, 
mut miust tää ny on vaa aika hyvä 
yhdistelmä, maanläheinen ja lämmin. 
:)





perjantai 21. elokuuta 2015

Pastellilapaset

Innostuin joskus taannoin 
ostamaan Novitan Lapaslehden 
ja jotenkin tuon huiviprojektin 
jälkeen minua alkoivat nuo lehden
Tähtitaivas-lapaset kiinnostaa. 
Ilman noita tyhmiä helmiä tietysti. 
Käytännöllisyys ennen kaikkea...
Tuumasta toimeen!

Ensin tein siis ihan tavalliset lapaset 
valkoisesta 7-veikasta pikkupalmikkoresorilla 
ja opettelin samalla tuon kiilapeukalon. 
En vain jostain syystä ole kokeillut sitä aiemmin. 
Tästä lähtien teen sen varmaan aina, 
on niin helppo ja istuu hyvin. 
Kaikki sujui tähän asti oikein mainiosti, 
parina iltana tuli valmista.


Sitten alkoivat ne vaikeudet. 
Ensinnäkään, en osannut yhtään päättää, 
minkä väriset päälliset lapasiin teen. 
Mallailin suurin piirtein kaikkia Nalle-lankoja,
joita sattui kotona olemaan mutten ollut 
tyytyväinen värivalikoimaan. 

Olin kuitenkin päättänyt, 
että uutta lankaa en osta näitä varten. 
Nurmilintu-huivista jäänyttä Huurrettakin kokeilin 
mutta siitä ei oikein tullut mitään,
eikä se varmaan käytössä kestäisikään.

Lopulta (usean kokeilun jälkeen)
 päädyin kolmeen jämäkerään, 
joista mikään ei olisi yksinään riittänyt, 
eikä kahden kerän väriyhdistelmä olisi
toiminut sinällään. 

Siksi lopputulos on nyt tällainen 
erittäin hempeä pastellihässäkkä:
jotain Nalle Taikaa, meleerattua beigeä ja
omituisen sävyistä vaaleanpunaista.




Ongelmat eivät kuitenkaan tähän loppuneet. 
Suurin osa niistä sai alkunsa siitä,
että seurasin ohjeen mallikuvaa hieman 
huolimattomasti ja jouduin välillä purkamaan. 
Lisäksi olin löytävinäni pari virhettä ohjeesta: 

Oikean käden päällislapasen peukalokiila tuskin 
tulee 2 silmukan päähän 3. puikon alusta, 
kun vasemman käden päällislapasen kiila tulee 
käytännössä 1 silmukan päähän 2. puikon lopusta. 
(Huom. vasemman päällislapasen silmukkamäärät puikoilla 
1-4 ovat 11, 11, 9 ja 9, oikean toisin päin,
eli 9, 9, 11 ja 11, koska ne tehdään peilikuvina.) 
Muutoinhan ne tulevat eri kohtiin!

Lisäksi II-ruutupiirroksen pitsikuvion 
13. kierroksen lopussa on neulottava 
3 oikein yhteen, eikä vain kaksi. 
Muutoin silmukkamäärät eivät 
täsmää seuraavalla kierroksella.




Juupajuu. 
En voi sanoa kyllä muutenkaan, 
että olisin erityisemmin tuon pitsikuvion 
tekemisestä nauttinut,
vaikkei se nyt loppupeleissä niin 
vaikeaa ollut tehdäkään. 
Jokin juttu siinä nyt ei vaan napannut. 

Valmista tuli kuitenkin!
Eiköhän nuo ole ihan mukiinmenevät 
joululahjalapaset, 
vai mitä olette mieltä?




Seuraavaksi aion viettää kunnon 
terapiatuokion hyvin maanläheisten 
ja tummien värien parissa, 
sillä listalla on miesten villasukkia! 
Ah, pääsen lähemmäs omaa värimaailmaa.
<3

Sitä ennen,
loppukevennyksenä, 
kattokaa ny kuin upeita mein äiskän 
liljat on (hempeydestään huolimatta)...



                  

torstai 20. elokuuta 2015

366 päivää - hääspoilerit osa 1.

Nyt se alkaa. 
Nimittäin lähtölaskenta! 
Häihin on enää tasan vuosi, 
366 päivää.
Tässä eka spoileri:


Kuvissa on tietenkin häiden teemakukan
 testi-istutuksen ensimmäiset tulokset. 
Jos ensi kesä on vähän aurinkoisempi, 
niin ehtivät varmasti... 


On niin monta asiaa, 
jotka eivät nimittäin 
toiveistani huolimatta toteudu, 
(kuten itse tehdyt kakut hääpaikan vuoksi jne.),
niin aion edes jotain tehdä ihan 
omin pikku kätösin.

Saatte siis seurailla näpertelyjä 
ja paniikkia täällä blogissakin 
seuraavien 366:n päivän aikana... 
Mutta teen minä siinä välissä paljon 
muutakin, älkää huoliko.

Tässä kuitenkin häiden väriteemaa ja teemakukkaa 
Pinterestistä kaivaminani inspiskuvina:




Kyllä! Keltaista.
Ja laventelin siniviolettia. 
Laventeli tuo kuulemma onnea.

Mietin hääkimppua ja ruusuja pitkään 
ja hartaasti mutta totesin, 
että auringonkukat on mun juttu. 
Mikään toinen kukka tuskin 
kuvastaa minua paremmin. 

Auringonkukat kun eivät ole koskaan täydellisiä, 
ne kasvavat mikä mitenkin. 
Kuitenkin ne kurkottavat aina kohti valoa.
Ja silti niissä on jo ripaus syksyä! 
Ei siis ole muuta vaihtoehtoa. 
Auringonkukilla ja laventelilla 
mennään.

Lisää spoilereita saatte aina sitä mukaa,
kun jotain häihin liittyvää valmistuu.
;) 

torstai 13. elokuuta 2015

Huivitus

Huivitti. 
Huivi piti saada.

En löytänyt pitkään aikaan mitään, 
mikä miellyttäisi silmää,
ennen kuin bongasin tämän
Käykääpä kurkkaamassa, inspiroiva blogi, 
siellä on myös aiempi postaus samasta mallista.
Inspiroiduin siis niin,
että tekele piti ottaa mukaan jopa veneeseen.


Viikon päästä luomus oli normaaliolosuhteissa tässä.
Sumuttelin kosteaksi ja annoin kuivua yön yli.




Aamulla olikin sitten 
hyvä räpsiä kuvia aurinkoisella pihalla...






Huivimalli on siis Heidi Alanderin Nurmilintu
ohje löytyy ravelrysta TÄÄLTÄ!

Mie käytin lankana Novitan Huurretta, väri 842. 
Ei kuvista välttämättä välity,
mutta siellä on ripaus vihertävän 
turkoosia sävyä seassa.

Puikot oli 4 pyöröpuikot mutta käyttäisin
varmaankin vitosia, jos tekisin uudestaan. 
Ja kuten huomaatte, 
jätin reunarimpsun tekemättä.

Lisäksi, myös ohjeesta poiketen, 
neuloin "oikein nostettavat ja yhteen neulottavat"
silmukat ihan vaan takareunoistaan oikein yhteen,
nopeutti kummasti pitsin tekemistä mutta 
ei vaikuttanut radikaalisti pitsikuvioon.

Onkelmilta ei kuiteskaan vältytty tässä projektissa. 
Ekan pitsiosuuden purkasin ihan kokonaan
kun jokin ei täsmännyt...
On muuten kettumaista lankaa purkaa! 

Ja muutama solmu tuli myös matkaan,
toki kesken pitsin neulomisen.
Päätin sitten kokeilla
venäläistä langan jatkamista (linkki).
Se onnistui ilokseni hyvin.


Liitoskohdat eivät
erotu ollenkaan huivissa!
Käytän jatkossakin.


Lopputulokseen olen niin tyytyväinen 
kuin nyt ensimmäiseen ikinä 
neulomaansa huiviin voi olla. 
Ei täydellinen mutta riittävän hyvä.
(:






tiistai 11. elokuuta 2015

Mummokukkia

Meni hermot 
nuupahtaneiden ja kotiloiden natustamien
kesäkukkien kanssa...
Mun kauniit samettiruusut oli syöty ihan kokonaan,
kun olin muutaman viikon poissa vahtimasta.
Noh, nyt on krysanteemit portinpielessä. 
Niistä kuvia ehkä sitten,
kun kukat aukeavat kunnolla. 

Rapunpielessä sen sijaan on nyt syklaameja.
En tiedä, onko liian aikaista niille 
mutta kokeillaan.



Syklaami on mummokukka, 
jos minulta kysytään.
Se tuoksuukin mummolle, 
kuten mies ilmaisi asian. 
Mutta se teki minuun vaikutuksen viime syksynä, 
kun sain äitini tekemän syysistutuksen.
ja siinä oli syklaameja:

Sori, huono kuva!
Nuo syklaamit kukkivat kauniisti 
vielä joulukuussa tässä 
lasitetulla terassilla!

Tällaista tällä kertaa. 
Koti ei vaan oo koti ilman kukkia. 
Viherkasveja on pakko olla ja jotain väriä 
ulkona - vähintään ruukuissa. 
Ehkä jonain päivänä on se ihan oma piha
ja puutarha.
<3

lauantai 8. elokuuta 2015

Tervanjuontisukat

Jos ei viina
ja terva ja hauta 
auta pilkkomaan pimeää,
hiillos hiipuu,
tuhka tummuu,
kylmä löytää kotiin 
kuin routa maahan 
tuhkatiheään.

-Viikate


Näiden sukkien neulominen 
oli yhtä tervanjuontia.
Tuntui, ettei tule ikinä valmista. 
Lisäksi kyllästyin noihin raitoihin,
kun värit eivät yhtään sopineet 
omaan fiilikseen.

Koko 37-38. Nallea eri väreissä. 14s/puikko.

Valmista tuli kuitenkin. 
Joululahjavarasto täyttyy pikku hiljaa.
Seuraavaksi täytyisi keskittyä 
miesten sukkiin 
ja muutamiin lapasiin...


Yksi huivikin on työn alla. 
Saas nähdä mitä 
tässä vielä ehtii, 
ennen kuin 
hukun taas koulutöihin.
Kohta sekin nimittäin alkaa.


Sitä ennen nautin kuitenkin niistä 
kukkasista,
joita etanat tai kuivuminen 
eivät ole tuhonneet poissaollessani 
ja nautin pimenevistä illoista.
Kynttilöiden suurkulutus 
alkaa nyt.


maanantai 3. elokuuta 2015

Liebster Award -haaste



Tämä blogi sai eilen Liebster Award -haasteen, jonka idea on uusien blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle. 

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Eli siis, kiitos haasteesta Katjaups Hurmaavaa! -blogista! Hänen neulomuksiaan
ja riparikesäänsä olen seuraillut tässä viime aikoina innokkaasti. 
On ollut mukava löytää kolleega käsitöiden keskeltä!(:

Tässä häneltä saamani kysymykset ja vastaukset niihin:

1. Mikä on parasta blogin pitämisessä?
Parasta on se, että saa ikään kuin purkitettua luovuutta ja valmiita 
töitä/runoja/yms. jonnekin, mistä niitä voi myöhemminkin käydä tutkailemassa 
ja voi jakaa inspistä eteenpäin. 
Mahtavaa on myös saada uusia lukijoita ja kommentteja,
löytää kiinnostavia blogeja.

2. Mikä on paras koskaan kirjoittamasi postaus?
Hmm. Olen/ollaan blogattu niin vähän aikaa, että vaikea määritellä 
mikä on ollut parasta.
Ehkä TÄMÄ ihan ensimmäinen postaus keväältä, 
kun aloitettiin blogin pitäminen.
Siitä kaikki lähti, noista ruususukista... 

3. ... entä huonoin?
Varmaankin TÄMÄ! Haha... Maailman epäonnistuneimmat korvapuustit. 
No mut, ainakin se kananmunavalas oli ihan söpö?

4. Mistä aiheesta et bloggaisi ikinä?
En ainakaan politiikasta tms. päivänpolttavasta.

5. Millaisia blogeja seuraat?
Seuraan paljon erilaisia käsityöblogeja ja muutamia bloggaajien omasta
elämästä kertovia blogeja, joissa on myös esimerkiksi runoja.
Blogin pitää olla jollain lailla luova ja ulkoisesti miellyttää silmää,
että jaksan seurailla.

6. Kuinka paljon käytät aikaa bloggaamiseen viikossa?
Se vaihtelee tosi paljon. Melkein joka päivä käyn lukemassa blogeja,
mutta oma postailu on riippuvainen monesta asiasta.
Nyt kesällä olen käyttänyt aika paljon aikaa postailuun.
 :D Kai siinä useista tunneista/viikko puhutaan? 
Syksyn mittaan käytän aikaa varmasti paljon vähemmän.
Pyrin kuitenkin postaamaan jotain edes kerran viikossa.

7. Jos vaihtaisit blogisi nimen, mikä olisi uusi nimi?
Se viittaisi varmaan selkeämmin käsitöihin. 
Varmaan joku Pipo-otus ja Pullahiiri?
En tiedä. Ei olla vaihtamassa nimeä. :)

8. Minkä taidon haluaisit oppia?
Haa. Maton kutominen! Mut se onkin jo to do -listalla.

9. Ketkä ovat esikuviasi?
Itse asiassa hyvin monet ihan tavalliset ihmiset,
jotka ovat esimerkiksi omassa työssään aivan uskomattomia,
tekevät asioita suurella sydämellä. 

10. Mikä sinua viimeksi ihmetytti?
Eräs ihminen, josta en vieläkään tiedä, onko hän ns. lintu vai kala.

11. Minkä asian maailmassa muuttaisit, jos voisit?
Muuttaisin asioita niin, ettei raha aina ratkaisisi kaikkea.

Omat kysymykseni teille, jotka haastan:
1. Miksi aloitit bloggaamisen?
2. Mitkä asiat saavat sinut kiinnostumaan jostain blogista (esim. kuvat, tekstit, ulkoasu)?
3. Mikä on paras kommentti, jonka olet blogissasi saanut?
4. Jos sinulla on to do -lista, niin mitä se sisältää?
5. Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?
6. Mikä bloggaamisessa ärsyttää, jos ärsyttää?
7. Kuinka paljon "markkinoit" omaa blogiasi? (esim. facebook, instagram)
8. Otatko blogisi kuvat itse vai onko sinulla ns. hovikuvaaja?
9. Mihin omaan postaukseesi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?
10. Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi nyt?

Liebster Awardin saajiksi ja sen myötä äskeisiin kysymyksiin vastaajiksi nimeän seuraavat blogit (klikkaa nimestä niin pääset vilkaisemaan):











11. HIPPUSIA

:)